Lehdet: Somalian terroristeilla yhteyksiä Suomeen

Somalialainen terroristijärjestö al-Shabaab on rantautumassa myös Suomeen, arvioi Suojelupoliisi Supo. Asiasta kertovat Turun Sanomat, Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet.

Ääri-islamilaisen al-Shabaab-liikkeen tiedetään olevan vastuussa useista ulkomailla sattuneista terrori-iskuista.

Supo kertoi STT:lle joulukuussa, että se pitää silmällä muutamia kymmeniä ihmisiä, joilla epäillään olevan yhteyksiä al-Qaidan tapaisiin väkivaltaisiin organisaatioihin. Supon terrorismintorjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila kertoo nyt lehdissä, että Suomesta on pidetty yhteyttä ainakin al-Shabaabiin.

Somaliassa tiedetään toimivan useita terroristien koulutusleirejä.

- Kuten sisäministeri (Anne) Holmlundkin (kok.) on todennut, terroristikoulutukseen osallistumisen kriminalisointi tulisi ottaa pohdittavaksi myös Suomessa. Tämä parantaisi viranomaisten keinoja ennaltaehkäistä terrorismista aiheutuvia uhkia, Anttila sanoo lehdissä.

Hän kuitenkin huomauttaa, että vakavia terrorismiin liittyviä tapauksia ei toistaiseksi ole tullut ilmi Suomessa.

Terrorismi nousi puheenaiheeksi Pohjoismaissa ennen joulua, kun Tukholmassa yritettiin terrori-iskua.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat