Lehdet: Journalisti-lehdessä epäillään työpaikkakiusaamista

Toimittajien ammattilehti Journalistin toimituksessa epäillään työpaikkakiusaamista.

Toimituksesta otettiin maanantaina yhteyttä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelupiiriin ja ilmoitettiin pitkään jatkuneesta ja järjestelmällisestä työpaikkakiusaamisesta. Seuraavaksi virasto arvioi, onko kyseessä häirintä.

Työpaikkakiistasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Markkinointi&Mainonta -lehden mukaan kolme toimituksen työntekijää syyttää muun muassa Journalistin päätoimittajaa sekä Journalistiliiton puheenjohtajaa kiusaamisesta.

Journalistin päätoimittaja Markku Lappalainen kommentoi STT:lle, ettei katso syyllistyneensä kiusaamiseen. Lappalaisen mukaan tilanne työyhteisössä kärjistyi marraskuussa työaikoihin liittyvien kiistojen yhteydessä.

– Samalla kävi ilmi, että taustalla on laajempaa epäluottamusta toimituksen johtoa kohtaan.

Lappalaisen mukaan tilannetta aletaan ratkoa toimituksen, liiton sekä työterveyshuollon kesken.

Journalisti-lehdessä työskentelee päätoimittajan lisäksi kuusi henkilöä.

STT ei toistaiseksi tavoittanut Journalistiliiton puheenjohtajaa Arto Niemistä kommentoimaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat