Lehdet arvioivat poliittisen kulttuurin muuttuneen

Tuore ulkoministerivaihdos merkitsee poliittisen kulttuurin muuttumista, ounastellaan useissa lehtien pääkirjoituksissa keskiviikkona.

Sanomalehti Pohjalainen pitää ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) eroa merkkipaaluna. Poliitikot ovat nyt aikaisempaa huomattavasti tarkemman suurennuslasin alla. Suomessa ollaan menossa hyvää vauhtia samaan suuntaan kuin Ruotsissa.

- Tapaus Kanervan suurin opetus on ilman muuta se, että tästä eteenpäin ei riitä, jos ministeri on työssään pätevä mutta yksityishenkilönä epäkelpo. Myös siviilielämässä on täytettävä vaativat mitat.

Samoilla linjoilla on myös Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan.

- Kyse ei ole pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) epäilemästä kavalasta tirkistelyn halusta, vaan kansa kunnioittaa yhä kaunista käytöstä.

Savon Sanomat kuvaa ministerivaihdosta jopa demokratian voitoksi.

- Ministeriksi valittavien on nautittava kansalaisten luottamusta ja kunnioitusta ei vain oman alansa pätevinä asiantuntijoina, vaan myös rehellisinä ja oikeamielisinä ihmisinä. Ministerin on elettävä arvonsa ja asemansa mukaisesti.

Aamulehden mielestä poliittiseen kulttuuriin on tullut uusi ulottuvuus, joka edellyttää poliitikoilta myös moraalista pelisilmää, kun sopivaisuuden rajat täsmentyvät.

Kaleva arvioi Kanervan eron puhdistavan politiikan ilmapiiriä ja vievän pohjaa pois puheilta miespolitiikkoja suojelevasta hyvä veli -verkostosta.

- Samalla Suomen politiikkaan syntyy uusi moraalikoodi. Ministereiltä on lupa odottaa tämän jälkeen hyvää harkintaa ja korkeaa moraalia myös yksityiselämässä, lehti kirjoittaa.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa pitää selvänä, että poliitikkojen yksityisyyden alue kaventui Kanerva-tapauksen vuoksi. Lehden mukaan on ymmärrettävää, että myös median vakava osa joutui seuraamaan skandaalijournalismia.

- Jatkossa toivoisi kuitenkin suhteellisuudentajun kunnianpalautusta perinteisissä mediataloissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat