Lehdet: Armeija saamassa lisää rahaa asehankintoihin

Puolustusvoimat on lähivuosina saamassa lisää rahaa asehankintoihin.

Asiaa miettinyt parlamentaarinen selvitysryhmä esittää, että vuonna 2016 armeijalle tulisi antaa puolustusmateriaalin hankintaan lisärahaa 50 miljoonaa euroa, kertovat muun muassa Aamulehti ja Kaleva.

Vuoden 2016 jälkeen asehankintoihin tulisi lisärahaa porrastetusti niin, että vuoteen 2020 mennessä vuotuinen lisäys olisi nykyiseen tasoon verrattuna 150 miljoonaa euroa. Lisäksi tulisivat indeksikorotukset.

Mistään roimista lisärahoista ei kuitenkaan voida puhua, toteavat työryhmän varapuheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja jäsen Jussi Niinistö (ps.).  

- Porrastettu hankintojen määrärahan kasvu palauttaisi sen (määrärahan) lähelle sitä tasoa, missä vakiintuneesti on oltu. Meillähän on ollut tilanne, jossa lähes kolmasosa puolustusbudjetista on voitu käyttää materiaalihankintoihin. Puolustusvoimien säästöjen yhteydessä osuus on pudonnut jopa 20 prosentin paikkeille, Koskinen sanoo STT:lle.  

Niinistö muistuttaa, että tällä vaalikaudella puolustusbudjetista otettiin pois kymmenen prosenttia.  

- Nyt parlamentaarisen selvitysryhmän ehdottama määrä tarkoittaisi sitä, että puolet tällä vaalikaudella tehdyistä leikkauksista saataisiin ensi vaalikaudella takaisin, Niinistö toteaa.  

Krimin ja Ukrainan tilanne taustalla  

Työryhmän korotusehdotus perustuu Niinistön mukaan valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa 2012 olevaan puolustushallinnon suositukseen.  

Lehtien mukaan hankintalistalla ovat muun muassa pimeänäkölaitteet.

- Pääosa meidän joukoistamme ei pysty taistelemaan yöllä toisin kuin ympärysvaltioilla eli olemme siinä suhteessa alakynnessä heti alkuun, Niinistö havainnollistaa.  

Materiaalihankintojen määrärahojen lisäyksen taustalla vaikuttavat osaltaan Krimin ja Ukrainan tilanne.  

- Kyllä Krimin anneksio (liittäminen Venäjään) ja Ukrainan kriisi ovat herättäneet puolueita näkemään sen, että voimapolitiikka on mahdollista myös meidän maanosassamme, Niinistö toteaa.  

Myös Koskinen viittaa ulkoisen tilanteen muutokseen parin viime vuoden aikana: Ukrainan kriisiin ja muutoinkin jännittyneisiin oloihin suhteellisen läheisilläkin alueilla.  

- Tarvitaan varmuutta siitä, että Suomen puolustusvoimat on mitoitettu ja varustettu asianmukaisesti, Koskinen sanoo.   

Lue myös:

    Uusimmat