Legendaariset Apollo-astronautit puhuivat Mars-lentojen puolesta

Legendaarisen Apollo 11-lennon astronautit ovat puhuneet voimallisesti Marsiin suunnattujen avaruuslentojen puolesta.

Nyt jo kahdeksassakymmenissään olevat Apollo 11-astronautit Neil Armstrong ja Buzz Aldrin puhuivat yhdessä harvoista julkisista esiintymisistään Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan järjestämässä tilaisuudessa Smithsonian National Air and Space -museossa. 485 ihmistä oli onnistunut saamaan lipun harvinaiseen tilaisuuteen.

Yleisö ei kuitenkaan saanut kuulla kertausta siitä, miltä tuntui astua Kuun pinnalle tai miltä Maa näytti Kuusta katsottuna. Sen sijaan ikääntyneet legendat suuntasivat puheensa tulevaisuuteen. Edes maailman ensimmäinen ihminen Kuussa, astronautti Neil Armstrong, ei sortunut puheessaan nostalgiaan.

Myöskään Buzz Aldrin ei jäänyt kertaamaan kuukävelynsä muistoja, vaan kehotti yleisöä tukemaan Nasan Marsiin suuntautuvaa tutkimustyötä. Hänen mukaansa paras tapa kunnioittaa Apollo-avaruusohjelman työntekijöitä olisi "seurata heidän jalanjälkiään ja lähteä rohkeasti uudelle tutkimusmatkalle." Hän myös vastasi niille, jotka epäilevät Marsin olevan epärealistinen tutkimuskohde:

- Voimme matkustaa Marsiin saakka Amerikan tulevaisuuden vuoksi. Mars saattaa kuulostaa kaukaiselta määränpäältä, mutta niin Apollo-ohjelmankin määränpäätä, Kuuta, kutsuttiin. Ja he olivat väärässä, Aldrin muistutti.

60-luvun astronautit puhuivat uudesta teknologiasta ja uusista määränpäistä myös siksi, että Nasa on nyttemmin uudelleen kiinnostunut matkustamisesta Kuuhun. Nasan uusi Kuu-ohjelma, Tähtikuvio (Project Constellation), käyttää jopa hyväkseen piirteitä Apollo-ohjelmasta. Buzz Aldrin huomauttikin puheessaan, että he laskeutuivat Armstrongin kanssa Kuun pinnalle 66 vuotta sen jälkeen, kun Wrightin veljekset olivat suoriutuneet ensimmäisestä lennostaan. Aldrin haluaisikin nähdä, että Marsiin päästään 66 vuotta heidän lentonsa jälkeen. Vuosi olisi tuolloin 2035.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat