Leffavuokraamot katoavat katukuvasta nopeasti

Elokuvavuokraamot sulkevat liikkeitään vauhdilla. Filmtownilla oli vielä pari vuotta sitten 73 myymälää, nyt niitä on 60. Makuuni on lopettanut kahdessa vuodessa 20 liikettä.

Nyt niitä on toimitusjohtaja Hans Ehrnroothin mukaan reilut 50.

– Varmastikin lähitulevaisuudessa liikkeiden määrä tulee vähenemään. Mutta yhdestäkään kaupungista ei ole tarkoitus enää lähteä, niin kauan kuin toiminta on kannattavaa, vaan yritämme ohjata asiakasvirtaa kaupungeissa olemassa oleviin liikkeisiin, Ehrnrooth kertoo.

Dvd-elokuvien vuokraus on vähentynyt jo pitkään. Blu-ray-levyjen vuokraus on kummankin ketjun mukaan kasvanut, mutta se on vielä selvästi dvd-vuokrausta pienempää.

Dvd-vuokraus on vähentynyt viime vuosina selvästi. Elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Filmikamarissa uskotaan, että syynä on laillisten verkkopalveluiden kehittyminen. Elokuvia ja tv-sarjoja katsotaan yhä enemmän Netflixin ja HBO:n kaltaisista verkkopalveluista sekä tv-kanavien ja operaattorien omista nettipalveluista.

Nykyään 65 prosenttia Makuunin tuloista tulee oheistuotteista, elokuvista 35 prosenttia. Filmtownissa oheismyynnin osuus on 55–60 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat