Leena Krohnille lukiolaisten Kivi-palkinto

Ensimmäisen kerran jaettavan Lukiolaisten Aleksis Kivi -palkinnon on saanut Leena Krohn romaanillaan Pereat Mundus. Palkinto julkistettiin eilen, Aleksis Kiven päivänä, Turun Kirjamessuilla. Loppuraati, johon kuului kuusi lukiolaista, valitsi voittajan.

Perusteluina raati totesi, että kaiken millennium-hysterian keskellä Leena Krohnin Pereat Mundus on piristävä ironinen näkökulma maailmanlopun pelkoihin. Sen ajankohtaisuus puhuttelee nuorta lukijaa. Persoonallinen kerronta ja teoksen mosaiikkimaisuus yhdistettynä terävään kieleen luovat kirjasta antoisan lukukokemuksen kaikille, sukupuoleen tai lukijataustaan katsomatta.

Krohn tuo kirjaan huumoria kärjistämällä pelot ja ahdistuksen aina mielettömyyteen asti. Äidinkielen opettajain liiton kokoama lukiolaisraati käytti kesänsä lukemalla uutta suomalaista kirjallisuutta ja panemalla sitä tärkeysjärjestykseen. Jokainen raatilainen luki keskimäärin 25-30 kirjaa, ahkerimmat yli 50 teosta kolmessa kuukaudessa. Näiden ehdotusten perusteella valittiin kahdeksan kirjaa palkinnon loppusuoralle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat