Lech Walesa haluaa uudelleen presidentiksi

Puolan entinen presidentti Lech Walesa on vahvistanut pyrkivänsä uudelleen presidentiksi ensi vuoden vaaleissa. Walesa sanoi tänään saksalaisen Focus-lehden haastattelussa, ettei maan nykyinen tilanne ja hallituksen tapa ratkoa ongelmia miellytä häntä.

-Tekisin kaikki paremmin ja viisaammin, Walesa sanoi. Walesa oli Puolan presidenttinä vuodesta 1990 vuoteen 1995, jolloin hän hävisi vaaleissa sosiaalidemokraatti Alexander Kwasniewskille. Vuonna 1997 hän perusti oman puolueen, koska hän ei enää ollut tyytyväinen ammattijärjestö Solidaarisuuden ympärille ryhmittyneeseen AWS-liikkeeseen.

Walesa johti vuonna 1980 telakkatyöläisten lakkoja ja perusti kommunistivallan alaisen Puolan ensimmäisen vapaan ammattijärjestön Solidaarisuuden. Vuonna 1983 hän sai Nobelin rauhanpalkinnon.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat