Lebed: Jeltsinin pitäisi erota

Presidentti Boris Jeltsinin pitäisi erota virastaan, sanoo Jeltsinin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Aleksandr Lebed. Lebed kertoo kannastaan saksalaisen Stern-viikkolehden haastattelussa.

Venäjän turvallisuusneuvoston tiedottaja kiisti tänään Sternin tiedon. Tiedottaja, Aleksandr Bartshatov, sanoi, ettei haastattelussa ollut puhuttu mitään Jeltsinin erosta. Bartshatov sanoi venäläisessä tv-uutisissa, että hän oli ollut itse mukana haastattelussa.

Lebed sanoi haastattelussa myös, että hän aikoo olla ehdokkaana seuraavissakin presidentinvaaleissa. Jeltsin nimitti Lebedin, entisen kenraalin, Venäjän vaikutusvaltaisen turvallisuusneuvoston sihteeriksi kesällä. Lebed puolestaan kehotti kannattajiaan tukemaan Jeltsiniä presidentinvaalien toisella kierroksella, jolle Lebed itse ei selviytynyt.

Ennen liittymistään Jeltsinin tukijaksi Lebed sanoi kesällä, että Jeltsin on "ikääntynyt, sairaalloinen puoluekoneiston virkailija, joka on jo suorittanut historiallisen tehtävänsä". Sternin toimittaja kysyi Lebediltä, haluaako hän edelleen Jeltsinin luopuvan presidentinvirasta.
-Enkö olekin oikeassa? Lebed tivasi toimittajalta.

Lebed kertoi toimittajalle lisäksi neuvostoaikaisen vitsin Leonid Brezhnevin valtakaudelta. Myös Brezhnevin terveys oli selvästi heikko hänen viime valtavuosinaan. Lebedin mukaan tuolloin toisteltiin usein seuraavanlaista "tiedotetta":
-Pitkään sairastettuaan ja tajuihinsa tulematta kommunistisen puolueen pääsihteeri on tänään ryhtynyt jälleen hoitamaan tehtäviään.

Jeltsin on menossa sydämen ohitusleikkaukseen tämän kuun lopulla. Tiistaina annetun tiedotteen mukaan pääministeri Viktor Tshernomyrdin on saanut vastuulleen keskeisten ministeriöiden toiminnan johdon Jeltsinin sairasloman aikana.

Aleksandr Lebed ehdotti aiemmin kesällä varapresidentin viran perustamista ja antoi ymmärtää olevansa itse soveliain tähän tehtävään.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat