Mainos

Lebed huomenna Tshetsheniaan

Venäjän keskeisten ministerien mielestä Tshetshenian erityislähettilään Aleksandr Lebedin esittämää Tshetshenian rauhansuunnitelmaa pitää työstää edelleen, kertoi uutistoimisto Interfax. Tämän myötä Lebedin huominen matka Tshetsheniaan on varmistumassa.

Lebed tapasi tänään pääministeri Viktor Tshernomyrdinin lisäksi puolustus- , sisä- ja oikeusministereitä sekä turvallisuuspalvelu FSB:n johtoa. Tapaamisen yksityiskohtia ei kerrottu.

Interfaxin lainaaman Tshernomyrdinin tiedottajan mukaan Lebed matkustaa Tshetsheniaan huomenna. Lebed ei saanut tänään presidentti Boris Jeltsiniltä selkeää hyväksyntää Tshetshenian rauhansuunnitelmilleen. Lebed on tuloksetta yrittänyt päästä Jeltsinin puheille jo viime sunnuntaista lähtien.

Lebed varoitti eilen, että poliittisen ratkaisun viivästyminen voi vaarantaa tällä hetkellä voimassaolevan aselevon. Jeltsinin edustajan Sergei Jastrzhembskin mukaan Jeltsinillä ei ole aikomusta tavata Lebediä lähiaikoina. Hän sanoi tavatessaan lehtimiehiä eilen, että Jeltsin on tutustunut Lebedin valmistelemaan Tshetshenian rauhanneuvottelujen jatkosuunnitelmaan.

Jastrzhembski totesi myös, että Jeltsin tarvitsee lisää asiantuntija-apua päätöksentekoon Lebedin suunnitelmasta. Jeltsin on parhaillaan lomalla, Zavidovossa 90 kilometrin päässä Moskovasta. Jeltsin on ollut poissa julkisuudesta pian kolme viikkoa ja huhut hänen terveydentilastaan ovat kulkeneet villeinä.

Tänään ilmestynyt Argumenti i Fakti -viikkolehti kumosi huhut Jeltsinin tulevasta sydänleikkauksesta. Lehden mukaan Jeltsin tutkittiin ennen lomaansa moskovalaisella sydänklinikalla. Tutkimuksissa todettiin sydänleikkaus tarpeettomaksi.

Vetäytyminen Groznyista jatkui

Sekä venäläisten että tshetsheenien joukot jatkoivat vetäytymistään Tshetsheniasta tänään. Itar-Tassin lainaamien venäläisten sotilaslähteiden mukaan torstain aikana tuhat venäläistä sotilasta lähti Groznyista, minkä jälkeen kaupunkiin jäi vain yksi sisäministeriön joukkojen yksikkö.

Itar-Tassin mukaan kaiken kaikkiaan kaupungista on lähtenyt 4 000 sotilasta ja 2 000 tshetsheenisissiä. Uutistoimisto Interfaxin mukaan eteläisestä Tshetsheniasta ja Groznyista on yhteensä vetäytynyt yli 8 000 venäläistä sotilasta. Kaupungin tarkastuspisteitä vartoivat venäläiset sotilaat ja tshetsheenisissit yhdessä.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.