Leaf lopettaa toimintansa Turussa

Yhtiön toimenpiteet toteutetaan vuoden 2006 loppuun mennessä. Irtisanominen uhkaa jopa 460 työntekijää.

Leaf Oy on antanut tänään yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluesityksen, jonka mukaan Leaf Oy suunnittelee tuotannon lakkauttamista Turussa.

Tuotantotoiminta lakkaisi suunnitelmien mukaan vaiheittain syyskuun 2005 ja joulukuun 2006 välisenä aikana. Suunnitelman täytäntöönpano johtaisi kaikkien Turun tehtaan työntekijöiden, yhteensä noin 360 henkilön, työsuhteen irtisanomiseen.

Seurauksena tästä yhtiö joutuisi tekemään uudelleenjärjestelyjä kaikkien yhtiön toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden tehtävissä. Tehtävien uudelleenjärjestely johtaisi enintään 80 toimihenkilön ja 20 ylemmän toimihenkilön työsuhteen irtisanomiseen. Leaf Oy:n suunnittelemat toimenpiteet johtaisivat siten enintään 460 työsuhteen irtisanomiseen.

Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan 30.5.2005.

Kilpailukyvyn ylläpitäminen nykyisessä makeisalan markkinatilanteessa edellyttää kustannustehokkuutta valmistustoiminnassa ja logistiikassa sekä investointeja jakelutie- ja brandimarkkinointiin, tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovointiin.

Leaf Internationalilla on tällä hetkellä ylikapasiteettia tuotannossa Euroopassa ja erityisesti Turussa. Turun tehtaan tuotannossa on käytössä useita eri valmistusteknologioita, joista osa hyödyntää vanhempaa tuotantolaitteistoa ja on käsityövaltaista, minkä lisäksi tehdastilat ovat epäkäytännölliset tehokkaan tuotannon harjoittamiselle. Näiden tekijöiden seurauksena kustannukset valmistus- ja pakkaustoiminnassa ovat Turussa korkeat.

Edellä mainitut seikat muodostavat perustan Leaf Oy:n suunnitelmalle lakkauttaa Turun tuotanto. Leaf Oy lisää Leafin suomalaisten brandien, kuten Jenkki, Läkerol Dents, Mynthon, Tupla, Sisu ja Leaf, myynti- ja markkinointitukea vahvistaakseen niitä edelleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat