Lauri Tähkä: Syyt maalle muuton takana

Laulaja Lauri Tähkä kertoo MTV3.fille miksi hän päätti siirtyä kaupungista maalle.

Laulaja Lauri Tähkä yllätti faninsa vajaa vuosi sitten muuttamalla pois kaupungin humusta. Maalle rauhoittuminen on auttanut Tähkää ensi viikon perjantaina ilmestyvän Hurmaan-albumin teossa. Tähkä ei suinkaan kammonnut kaupungin vilinää, mutta luova työ vaati omaa rauhaa.

– Menin Paattisille kaupungista, levyn tekeminen oli syynä siihen. Sävellysvaiheessa sitä haluaa yhtäkkiä yöllä puoliltaöin tai kahdelta soittaa pianoa, niin enhän minä niin voinut kerrostalossa tehdä, kun piti kunnioittaa naapureita.

Tähkä kuvaileekin tuottajan huomauttaneen, että laulajan kerrostalossa työstämistä lauluista kuuli, että hän ikään kuin pelkää jonkun tulevan ja keskeyttävän biisin teon.

– Kerrostalossa soittaessa on vähän sellainen olo, että mitähän jengi meinaa ja tulevatkohan he valittamaan. Ajattelin. että jos jatkan samalla tavalla niin levystä tulee ihan p**ka. Oli pakko mennä sellaiseen paikkaan, missä elän ilman kelloa ja saan tehdä musiikkia koska huvittaa häiritsemättä ketään. Totta kai matka on pidempi ja kaupungissa kaikki on lähellä. Tykkään kuitenkin asua kaupungissa ei siinä mitään, harmitti vain kun en voinut täysipainoisesti säveltää.

Tähkä kertoo viihtyvänsä maalla hyvin ja ainakin toistaiseksi laulaja aikoo pysyä siellä. Tosin kovin paikallaan ahkerasti keikkaileva muusikko ei ole pysynyt koskaan.

– Ei minulla ole nyt mitään syytä lähteä minnekään, minulla on hyvät naapurit siellä ja metsä lähellä. Tosin en minä tänäkään kesänä ole tainnut kuin kymmenisen yötä nukkua siellä. Suurimman osan ajasta olen esimerkiksi Helsingissä ja keikoilla. Jos oikein huonosti on nukkunut reissussa niin yritän mennä sinne nukkumaan.

Onko laulaja nyt sitten täysin erakoitunut luomistyönsä ohella?

– En ole erakoitunut, tosin tietynlaista erakoitumista tällaisessa elämässä tietenkin tapahtuu kun ei ole töiden takia aikaa kavereille. Totta kai levyä tehdessä sitä menee omiin oloihin ja kelaa kaikkea elämä ja siiihen liittyvää, mutta en minä muuten ole niin erakko.

Lue myös:

    Uusimmat