Lauri Tähkä mustissa: Sääli jos näytin surulliselta hahmolta

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen solisti edusti Linnan juhlissa mustassa puvussa. Laulaja paljasti jääneensä määrittelemättömälle keikkatauolle.

Jarkko Suo eli Lauri Tähkä sai vihdoinkin kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Juhlaan muusikko oli valinnut ylleen pelkistetyn mustan puvun.

– En ole frakissa oma itseni ja haluan pukeutua miten tykkään. Vaikka näytin surulliselta hahmolta, sitä en ole. Tämä on kuitenkin niin arvokas juhla, että täytyy myös kantaa myös herkkyyttä, Tähkä kertoo Radio Novan haastattelussa.

Aikaa valmistautumiseen oli kolme viikkoa.

– Kutsu oli suuri juttu ja tuli hienoon paikkaan. Me jäätiin eilen määrittelemättömälle paussille ja tehtiin viimeinen keikka. Nyt lähtee uusi kausi tästä päivästä ja ollaan vapaassa pudotuksessa.

Juuri viimeisen keikan ennen taukoa heittänyt Tähkä kertoo, ettei ole suunnitellut vielä illan jatkoa.


Kuuntele haastattelut Radio Novan sivuilta

MTV3 Helmi

Kuva: Lehtikuva

Lähde: Radio Nova

Lue myös:

    Uusimmat