Lauri Tähkä liikuttui kyyneliin: Harkitsin urani lopettamista

Lauri Tähkä oli otettu Pro Iskelmä -tunnustuksesta. Hän myönsi harkinneensa viime vuoden lopulla uransa päättämistä.

Muusikko Lauri Tähkä palkittiin tänään sunnuntaina järjestetyssä Iskelmä-gaalassa Pro Iskelmä -tunnustuspalkinnolla. Sen saajan päättää Iskelmä-radiokanavan toimitus.

Tähkä otti palkinnon vastaan kyynelet silmissä.

– Olen huono näissä, kun minua alkaa aina itkettää, hän manasi.

Tähkän mukaan palkinnon voittaminen ei olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan.

– Viisi viikkoa sitten ajattelin, että lopetan tämän homman, hän paljasti.

Myöhemmin hän selitti MTV.fin haastattelussa, että palkintojen saaminen tuntuu erityisen hyvältä rankkojen aikojen jälkeen.

– Tässä on kovia vuosia ollut takana. Ennen en oikein edes osannut ottaa tällaisia palkintoja vastaan, mutta nyt nostan ne todella korkealle, Tähkä kiitteli.

– Sitä paitsi on kiva saada tällainen jo nuorena, eikä vasta sitten, kun henki ei enää pihise, hän naurahti.

Lavalla Tähkä kiitteli vuolaasti myös levy-yhtiön tautatiimiään ja promoottoriaan.

– Lisäksi haluan kiittää tyttäriäni, sillä he ovat kestäneet myös maaniset biisinkirjoitusvaiheeni, hän sanoi lopuksi.

Lue myös:

    Uusimmat