Kosovon rauhanturvaajille parhaillaan esiintyvästä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeestä julkaistiin tänään kirja. Tuo monen naisen nahkahousuinen päiväuni, Lauri, avautuu kirjassaan muun muassa siitä, miten hän karistaa julkisuuden kannoiltaan.
Runoilija, kirjailija Heli Laaksosen kirjoittama kirja Ilo joka elättelöö (Otava) ilmestyy tänään keskiviikkona kauppojen hyllylle. Kirjassa Tähkä avautuu muun muassa julkisuudesta, jonka ikävän puolen hän on kohdannut henkilökohtaisesti.
Tähkä tunnetaan julkkismuusikkona, joka haluaa pitää suhteellisen matalaa profiilia yksityiselämänsä ja perheasioidensa suhteen.
– Julkisuuden kanssa pitää oppia olemaan, olla olematta ja antaa sen elää omaa elämää. Mieluummin käytän energiavarantojani juosten pitkiä lenkkejä ja maratoneja. 15 kilsan lenkki huuhtoo lööppihelinät taivaan tuuliin, Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo kertoo kirjassa.
Mies on joutunut yksityiselämänsä puolesta julkisuuteen viime vuosina, kun miehen uutisoitiin olevan "kahden naisen loukussa". Myöhemmin mies kuitenkin palasi vaimonsa luokse. Pari meni naimisiin vuonna 2001 ja heillä on kaksi tytärtä.
Julkisuus enemmänkin vaivaannuttaa
– Julukisuus voi olla pehemoonen ku pellavapyyhe, mutta välihin se pyyhkääsöö haisevan tiskirätin lailla päin kasvoja. Enemmänkin julukisuus on vaivaannuttanut mua kun heruttanu kusta päähän. Alakaa kulkemaan laput silimillä, ettei vaan kukaan kiinnittäisi huomiota, Tähkä kertoo.
Kirja esittelee kattavasti – ja hauskasti – vuonna 1999 perustetun yhtyeen historiaa ja persoonia. Teos ei ole elämänkerta. Sellainenkin on kuulemma tulossa, jos yhtyeen jäsenet elävät yli 90-vuotiaiksi.
Bändin Ilo joka elättelöö -kiertue alkaa syyskuussa.
Lue myös:
Eteläpohjalainen Lauri Tähkä järkyttyi Kauhajoen koulusurmista
