Laulaja Jewel: Minua kutsuttiin läskiksi Renee Zellwegeriksi

Laulaja Jewel paljastaa Shape-lehdessä kauneuskäsityksensä. Tähti on saanut osansa ilkeistä sanoista itsekin, sillä häntä haukuttiin uransa alkuaikoina lihavaksi.

Uransa alkuaikoina Jeweliä kutsuttiin paksuksi Renee Zellwegeriksi. Nimittely loukkasi ja tähti oli allapäin, mutta Jewel ei antanut kritiikin nujertaa itseään. Hän oli nähnyt, kuinka moni artisti kärsi syömishäiriöstä, eikä halunnut samaa kohtaloa itselleen.

Wireimages/AOP

Wireimages/AOP

Jewel kuuluu niihin julkkiksiin, jotka ovat kieltäytyneet kauneuskirurgiasta. "Kauneuskäsitykset ovat niin vaihtelevia. Yhtenä hetkenä pitää näyttää Jennifer Lopezilta, toisena Kate Mossilta. On hyvä, että ihmiset haluavat tuntea itsensä itsevarmemmiksi, mutta oman vartalon muuttaminen trendin mukaiseksi on vakava asia", Jewel muistuttaa.

Jewel kehottaa naisia ottamaan mallia miehistä, sillä he eivät huolehdi ylimääräisistä kiloistaan. "Naiset ovat niin itsekriittisiä. Voimme olla upeita ja seksikkäitä, mutta silti liian häpeissämme pitämään toppia. Jos et voi lakata katsomasta jatkuvasti peiliin, yritä ainakin olla ajattelematta itsestäsi negatiivisesti", Jewel sanoo.

Teksti: MTV3/Helmi

Lähde: shape.com

Kuvat: Wireimages/AOP

Lue myös:

    Uusimmat