Laukkusurmasta yli 11 vuotta vankeutta

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi tänään 38-vuotiaan jyväskyläläisen Mikko Eschnerin 11 vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen niin sanotusta laukkusurmasta.

Tapon lisäksi tuomio tuli huumausainerikoksesta ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä.

Mies antoi 25-vuotiaalle lahtelaiselle naiselle kuolettavan huumausaineannoksen asunnossaan tammikuussa. Kaksi päivää myöhemmin ohikulkija löysi naisen ruumiin isosta urheilukassista syrjäisen Taka-Keljontien varresta Jyväskylästä.

Tuomittu oli syyntakeinen

Mielentilatutkimuksen perusteella tappoon syyllistynyt mies oli ollut teon tehdessään syyntakeinen. Oikeus totesi hänet erittäin vaaralliseksi toisen hengelle ja terveydelle ja määräsi hänet suorittamaan rangaistuksen kokonaisuudessaan vankilassa.

Alunperin syyttäjä vaati miehelle vaadittiin rangaistusta murhasta, mutta näyttöä teon suunnitelmallisuudesta ei oikeuden mukaan ollut.

Myös kahden muun miehen murhasyytteet kaatuivat. Toista heistä syytettiin murhasta ja toista yllytyksestä murhaan.

Kolme muutakin vankeusrangaistusta

Taposta tulleen tuomion lisäksi oikeus jakoi laukkusurmasta kolme muutakin vankeusrangaistusta.

Taposta tuomitun miehen vaimo sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Hän oli surmailtana kotona, mutta ei puuttunut tapahtumien kulkuun asunnossa.

Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi kolme surmaillan aikana pariskunnan asunnossa vieraillutta miestä pelastustoimen laiminlyönnistä. Yksi heistä selvisi sakoilla ja kaksi muuta saivat lyhyet vankeusrangaistukset, joista toinen oli ehdollinen.

Ei kytköstä järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Varsinaisen laukkusurman lisäksi tuomiotaan oli tänään kuulemassa mies, joka oli pahoinpidellyt laukkusurman uhrin ja tämän miehen kuukautta ennen surmaa. Hänet käräjäoikeus tuomitsi pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä viiden ja puolen vuoden vankeuteen.

Miehen kohdalla syyttäjä vaati tuomion koventamista sillä perusteella, että mies olisi rikollisliigan jäsen. Oikeuden mukaan kytköstä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ei kuitenkaan ollut.

Lue myös:

    Uusimmat