Laukkusurman uhri kertoi poliisille pelkäävänsä henkensä puolesta

Jyväskylän tammikuisen laukkusurman uhri kertoi poliisille vain kuukautta ennen raakaa surmaa pelkäävänsä henkensä puolesta. Poliisi ei kuitenkaan järjestänyt naiselle todistajasuojelua.

Asia käy ilmi surmaa edeltäneen puukotuksen esitutkintamateriaalista.

Otsassa kymmenen sentin viiltohaava

Tilanne sai alkunsa, kun 25-vuotias nainen joutui puukotuksen uhriksi 5. joulukuuta.

Naisen mukaan puukottaja oli hänen tuoreen aviomiehensä tuttu, jonka epäillään olevan Jyväskylän seudulla toimivan järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen. Pahoinpitelyn motiiviksi uhri kertoi sen, ettei aviomies suostunut tuttunsa käskystä pahoinpitelemään vaimoaan. Tämän vuoksi heitä molempia puukotettiin, ja nainen kiidätettiin puukotuksen jälkeen Jyväskylän keskussairaalan teho-osastolle.

Naisen vammat olivat hengenvaarallisia. Hänellä todettiin otsalla reilun kymmenen sentin viiltohaava, joka ulottui kalloon asti. Lisäksi rintakehällä ja vatsassa sekä reisissä oli puukotushaavoja.

"Pelkään perheeni puolesta"

Kun uhria kuulusteltiin seuraavana päivänä, hän kertoi poliisille tunnistaneensa tekijän, joka pian vangittiin.

- Pelkään [mieheni], perheeni ja itseni puolesta, nainen sanoi häntä haastatellulle poliisimiehelle esitutkintamateriaalin mukaan.

Myös 22-vuotias aviomies loukkaantui puukotuksessa. Hän kuitenkin kertoi tekijän olevan tuntematon, minkä vuoksi häntä epäiltiinkin perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Puukotusta tutkittiin tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.

Seuraavana päivänä mies joutui vankilaan kärsimään aiemmista rikoksista saamaansa tuomiota.

Todistajansuojeluun korkea kynnys

Tapauksen tutkinnanjohtaja Eila Koivuniemi toteaa MTV3:lle, ettei halua kommentoida asiaa, josta syyttäjällä on tällä hetkellä tiedotusvastuu asian ollessa tuomioistuimen käsittelyssä.

Keski-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Markku Luoma ei tunne laukkusurman yksityiskohtia. Yleisesti hän kuitenkin kertoo, että paikallispoliisin kynnys todistajan suojeluun on korkea.

- Nämä todistajansuojelutoimenpiteet eivät ole sellaisia, että niitä rutiininomaisissa ja yksittäisissä tapauksissa olisi mahdollisuus käyttää. Ne tulevat kysymykseen, jos kysymys on ison järjestäytyneen rikoskokonaisuuden selvittämisestä.

Viime kädessä kyse on poliisin resursseista. Luoma ei saamiensa tietojen perusteella lähde kommentoimaan, tekikö poliisi jutussa virhearvion.

- Korostaisin vaan sitä, että asiaa ei voida ratkaista jälkikäteisarvioinnin perusteella, vaikka seuraukset ovatkin olleet tässä tapauksessa vakavat. Tilanne täytyy arvioida sen perusteella, mitkä tiedot ovat olleet käytettävissä ennen surmaa.

Kuukauden kuluttua puukotuksesta nuoren äidin ruumis löytyi urheilukassista.

Lue myös:

    Uusimmat