Lauantaina lähes 15 astetta etelään, sunnuntaina ehkä uusi kevätmyrsky

Sää jatkuu vaihtelevana. Viikonloppu alkaa lauantaina aurinkoisena koko maassa, sunnuntaiksi ennustetaan sateita ja jopa myrskyisiä tuulia.

Tänään torstaina etelässä on ollut aurinkoista, maan keski- ja pohjoisosassa on tullut paikoin sateita monessa eri olomuodossa. Pohjoisen yli kulkeva matalapaineen keskus voimistaa illalla tuulia maan etelä- ja keskiosassa.

– Kovimmat tuulet osuvat Pohjanmaan rannikolle, mutta tuskin voimistuvat yhtä koviksi kuin keskiviikkona, toteaa MTV uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Keskiviikkona myrskypuuskat riepottelivat etenkin etelää ja länttä.

Perjantaina tuuli heikkenee väliaikaisesti. Pohjoisessa sataa jälleen laajalti ja tällä kertaa sateet ovat enimmäkseen lunta. Maan keski- ja itäosassa tulee vettä ja räntää. Etelässä päivä on poutainen, mutta hieman torstaita pilvisempi. Lämpötilat ovat etelän kymmenen asteen vaiheilta pohjoisen nollan asteen tienoille. Tuuli voimistuu jälleen iltaa kohden maan etelä- ja keskiosassa.

Lauantaina korkeapaineen selänne vahvistuu Suomen ylle ja päivä ainakin alkaa aurinkoisena koko maassa.

– Etelässä voidaan päästä jo lähes 15 asteeseen, maan keskiosassa kymmenen asteen tienoille ja pohjoisessakin ollaan viiden asteen vaiheilla.

Sunnuntaiksi ennustetaan jo uutta matalapainetta.

– Tämä voi voimistua jälleen myrskyksi asti. Puuskissa tuuli voi puhaltaa paikoin taas 25 m/s eli suunnilleen yhtä voimakkaana kuin keskiviikkona. Eniten tuulee näillä näkymin maan etelä- ja keskiosassa. Sähkökatkot ja muut tuulivahingot ovat mahdollisia, jos ennuste pysyy tällaisena, sanoo Aleksi Jokela.

Sunnuntaiksi ennustetaan myös sateita koko maahan. Maan etelä- ja keskiosassa sade olisi pääasiassa vettä, pohjoisessa voi sataa myös räntää ja lunta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta loppuviikon ennuste.

Uusimmat