Lauantaiksi ennustetaan maailmanloppua

Yhdysvaltalaisen Tuomiopäivän liikkeen johtaja Harold Camping, 89, on ennustanut maailmanlopun tulevan ensi lauantaina. Todisteet tästä löytyvät hänen mukaansa Raamatusta.Tällä kertaa ei ole kyse vedenpaisumuksesta vaan maanjäristyksestä.

Camping ennustaa massiivisen ja karmean järistyksen alkavan aina kello 18.00 jokaisessa maassa, vuorokauden ympäri.

–Eri puolilla maailmaa ihmiset seuraavat järistyksen etenemistä kauhulla, Camping julistaa.

Ennustus on herättänyt kristillisessä Tuomiopäivän liikkeessä kuhinaa. Jäsenet ovat jaelleet aiheesta kertovia lentolehtisiä ja osa on jo polttanut omaisuutensa, koska arvelee ettei sille ole enää jatkossa mitään käyttöä. Camping kertoo lehtihaastattelussa viettävänsä lauantaita seuraamalla televisiota ja radiota ja pääsevänsä lopulta taivaaseen.

Campingin edellinen ennustus meni pieleen, sillä sen mukaan maailmanlopun piti tulla jo syyskuussa 1994. Karismaattisen johtajan mukaan taannoisessa ennustuksessa oli lopussa kysymysmerkki, koska hän ei ollut vielä tutkinut Raamattua riittävästi.

Taivaaseen taalalla

Erilaiset tuomiopäivän ennustukset ovat suhteellisen yleisiä. Myös seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Noin 15 vuotta sitten eräs uskonnollinen ryhmä uskoi johtajaansa ja päätti lähteä maailmanloppua pakoon avaruusalukselle. Kaikilla oli jalassaan lenkkarit ja taskussaan dollari mahdollista galaksien välistä ajokorttia varten.

Myös "Daavidin oksa"-liikkeen maailmanlopun odotus päättyi traagisesti vuonna 1993. Poliisi piiritti liikkeen päämajaa ja tilanteen kärjistyminen johti yli 70 ihmisten kuolemaan.

Campingin ennustus on herättänyt hämmennystä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Ruotsissa on kehotettu kouluja käsittelemään aihetta, jotta lapset ja nuoret voisivat purkaa pelkojaan.

(MTV3, Expressen, New York)

Lue myös:

    Uusimmat