Latvia toiveikas EU-kauteen

Viikonloppuna itsensä EU-jäseneksi äänestäneessä Latviassa odotetaan toiveikkaasti EU-kautta. Maa käy läpi rajua murrosta ja elintason odotetaan nousevan. Monet ulkomaiset yritykset ovat jo valmiina ottamaan osansa kasvusta.

Latvian lippu

Latvian liike-elämässä odotetaan innolla tulevaa EU-kautta. Maa on jo nyt muuttunut paljon. Rakennuksia korjataan ja uutta rakennetaan. Pankit ovat tulleet kansalle tutuksi ja nuori polvi haluaa menestyä.

Paikallista liike-elämää edustavan kauppa- ja teollisuuskamarin johtaja uskoo, että ensi vappuna alkava EU-jäsenyys vie myös yritystoimintaa eteenpäin.

- Elintaso nousee eikä esimerkki ole kaukana. Irlannissa, Portugalissa ja Kreikassa. Mietitään missä ne olivat ennen EU:ta ja missä nyt. Juuri sitä odotan Latvialta, toimitusjohtaja Janis Luca Latvian Kauppakamarista sanoo.

Toistaiseksi Baltian maat tulevat palkoissa mitattuna elintasossa kaukana Suomen takana. Uusista EU-tulokkaista köyhimmässä eli Latviassa keskipalkka oli viime vuonna vain reilut 300 euroa kuussa. Silti jo nyt pääkaupungin Riikan katukuvassa näkyvät lukuisat tutut yritykset. Yksi suomalaisista on Ruokakesko. -Täällä ostovoima kasvaa huomattavasti muuta Eurooppaa nopeammin. Meidän arvio on 5-7 prosenttia vuodessa ja siihen ei suoranaista loppua ole näkyvissä. Täällä ihmisillä on hyvä tsemppi päällä ja täällä asioita tapahtuu nopeasti. Kehitys varmasti on sen mukainen, Baltia-johtaja Seppo Hämäläinen Ruokakeskosta sanoo.

Vie kuitenkin aikansa ennen kuin kaikille on mahdollista asioida uusissa kaupoissa. Riikassa samoin kuin koko Baltiassa kansa on selvästi jakautunut kahtia. Isolla osalla ihmisistä on kuitenkin yhä enemmän varoja käytössä, samoin kuin tulevasta muodostuvasta keskiluokasta yhä useammat yritykset ovat jatkossa kiinnostuneita.

(MTV3-Kauppalehti)

(Talousuutiset 24.09.2003).

Lue myös:

    Uusimmat