Lastensa tapon yrityksestä syytetty nainen mielentilatutkimukseen – myönsi sytyttäneensä talon palamaan

Talonsa palamaan sytyttänyttä äitiä syytetään lastensa tapon yrityksistä 0:23

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on määrännyt kotitalonsa sytyttäneen äidin mielentilatutkimukseen. Nainen sytytti kotinsa palamaan 20. helmikuuta perheen kolmen lapsen ollessa sisällä nukkumassa. 

Kanta-Hämeen käräjäoikeus katsoi 41-vuotiaan perheenäidin sytyttäneen perheen omakotitalon tahallaan tuleen. Perheen kolme alaikäistä lasta olivat sytyttämishetkellä nukkumassa omissa huoneissaan.

Lapset onnistuivat pakenemaan liekeistä ja pelastamaan myös äitinsä hengen. Palossa kuoli perheen kaksi koiraa. Perheen isä oli tapahtumien aikaan töissä. 

Äitiä syytetään kolmen lapsensa tapon yrityksestä sekä törkeästä vahingonteosta.

Syytetty on myöntänyt sytyttäneensä palon, mutta kiistää tapon yritykset. Hän myöntää syyllistyneensä enintään vaaran aiheuttamiseen.

Tänään annetussa välituomiossa Kanta-Hämeen käräjäoikeus määräsi syytetyn mielentilatutkimukseen.

Nainen edelleen vangittuna

Nainen on ensin sytyttänyt palon alakerran tietokonehuoneen kirjahyllyyn sytyttämällä hyllyssä olevia papereita ja sen jälkeen sytyttämällä sanomalehtiä palamaan saman huoneen lakanakaapin eteen lattialle siinä olleiden tavaroiden päälle.

Tämän jälkeen hän on sytyttänyt alakerrassa tietokonehuonetta vastakkaisessa päädyssä sijainneeseen vanhempien makuuhuoneen kahden vaatteita sisältäneen lipastonlaatikkoon tulen laittamalla laatikoihin ensin sanomalehtiä ja sytyttämällä ne palamaan.

Syytetty on ilmoittanut, että hänen tarkoituksenaan on ollut surmata itsensä.

Syyttäjä vaatii naiselle vähintään seitsemän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kolmesta tapon yrityksestä ja tuhotyöstä.

Nainen pidetään edelleen vangittuna.

Lue myös:

    Uusimmat