Lastenpsykiatri koululaisten kilpavarustelusta: "Kateutta, veljeyttä ja eriarvoisuutta"

Koulujen käynnistyessä moni vanhempi miettii, miten suhtautua omien lasten kulutustoiveisiin. Tietynlaisten vaatteiden ja tavaroiden avulla lapset saattavat rakentaa omaa nokkimisjärjestystään.

– Tämä on ryhmädynaaminen kysymys, sanoo lastenpsykiatri ja kirjailija Jari Sinkkonen.

Sinkkonen muistelee omia oppikouluaikojaan, jolloin kaupunginarkkitehdin ja kaupunginjohtajan lapset pukeutuivat "prikulleen samanlaisiin rytkyihin kuin me muutkin".

– Siihen maailmanaikaan oli tärkeää olla erottumatta joukosta. Vaatetuksella ei brassailtu yhtään.

Nyt tilanne on aivan toinen.

– Joillakin eliittialueilla on itsestään selvää, että on merkkivaatteet ja kännykät.

Sinkkonen kuitenkin huomauttaa, että edelleen on aivan varmasti myös nuorison alakulttuureja tai koulujen luokkaryhmiä, joille vaatteilla tai tavaroilla koreilu on vierasta.

Kodin arvomaailma vs. inttävä lapsi

Lapsi saattaa perustella tavaratoiveitaan sillä, että kaverillakin on sitä, tätä ja tuota. Miten vanhempi voi vastata lapselle, joka vetoaa ryhmäpaineeseen?

– Tuotahan kuulee jo päiväkodista. Kun vireillä on joku leluvillitys tai vastaava, kaikilla pitää olla sitä samaa rompetta ja roinaa. Siinä on jotain sellaista, mikä tähän ihmisyyteen kuuluu. Kateus, veljeys ja eriarvoisuus. Mulle kans -ajattelu. Se on ihan ihmisen perusluonnossa.

Sinkkosen mukaan vanhempien tehtävänä on suitsia näitä toiveita ja haluja.

Nykyään vanhempi voi kuitenkin yhä harvemmin vedota heikkoon rahatilanteeseen.

– 1950- ja 60-luvuilla vanhemmilla ei oikeasti ollut varaa, nyt aika monilla vanhemmilla on. Kaikilla ei tosin vieläkään, se on ihan selvää.

Kulutustottumukset heijastelevat kodin arvomaailmaa. Vanhempien näkemys voi olla, että joka rompetta ei osteta tai joka villitykseen lähdetä. Lapsen voi olla vaikeampi ymmärtää asian ideologista puolta.

Vaikeus sanoa "ei" lapsityranneille

Sinkkonen on huomannut, että vanhempien on yhä vaikeampi kieltää lapsiltaan mitään tai asettaa rajoja.

– Koetaan, että on kurjaa, kun lapsi pahoittaa mielensä, saa raivokohtauksen tai itkee.

Vanhempi joutuu miettimään, aiheuttaako lapselle pahan mielen, vaikka tilillä olisikin rahaa uuden toivelelun tai vastaavan hankintaan.

Lasten kulutustoiveisiin alati suostuvat vanhemmat saattavat paikata riittämättömyyttään vanhempina.

– Vanhemmat ovat kiireisiä ja kokevat, että heidän pitäisi olla enemmän lasten kanssa. Syyllisyyttä tunnetaan siitä, tästä ja tuosta asiasta, sanoo Sinkkonen.

Tällaisessa tilanteessa vanhempi monesti heltyy lapsen toiveisiin, "kun sille tulee muuten niin paha mieli". Lapsen toiveisiin saatetaan heltyä myös siksi, että heitä halutaan kohdella eri tavoin kuin mikä oli tapana omassa lapsuudessa.

– Usein kyse on semmoisesta heilurista. Vanhemmat kokevat, että heidän piti lapsina totella, olla kilttejä ja reippaita. Nyt omia lapsia kohdellaan tasa-arvoisemmin ja tasavertaisemmin. Periaatteessa tarkoitus on oikein hyvä.

Sinkkosen mukaan tilanteesta tulee ongelmallinen, kun joka asiasta neuvotellaan ja keskustellaan hyvinkin pienten lasten kanssa.

– Eivät lapset sitä oikeasti toivo.

Äärimmilleen viedyn neuvottelun ja vatvomisen sijaan Sinkkonen rohkaisee vanhempia olemaan jämäkämpiä jälkikasvunsa kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat