Lastenkulttuurille valmisteilla puiteohjelma

Taiteen keskustoimikunnan valmistelema ehdotus lastenkulttuurin puiteohjelmaksi luovutettiin tänään kulttuuriministeri Suvi Lindénille. Ohjelman tavoitteiden lähtökohtana on YK:n lasten oikeuksien sopimus.

Taiteen keskustoimikunta on valmistellut ehdotuksen lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi. Ehdotuksessa esitetään muun muassa lastenkulttuurin taiteilijaprofessuurin toteuttamista. Se olisi keskustoimikunnan mielestä osoitus lastenkulttuurin arvostuksesta taiteen kentällä ja laajemmin yhteiskunnassa. Esitys luovutettiin kulttuuriministeri Suvi Lindénille tänään.

-Lastenkulttuuri on yksi ministerikauteni painopistealueista. Siksi olen pyytänyt valmistelemaan tämän ohjelman sekä muun muassa selvityksen lastenkulttuurin osaamiskeskusverkoston rakentamisesta Suomeen ja lastenelokuvan kehittämisohjelman, ministeri Lindén sanoo.

Taiteilijaprofessuurin lisäksi ohjelmassa muun muassa perätään lisää apurahoja ja projektiavustuksia lastenkulttuurin kentällä työskenteleville taiteilijoille, jotta heillä olisi mahdollisuuksia omistautua luovaan ja esittävään työhönsä. Ohjelman Kulttuuri kasvaa lapsissa periaatteelliset tavoitteet ankkuroidaan YK:n lasten oikeuksien sopimukseen.

Lastenkulttuurin ydinalueiden toimenpiteiden kustannusvaikutuksiksi arvioidaan 850 000-1 700 000 euroa vuosittain. Ohjelman aloittamiseen on vuoden 2002 talousarviossa varattu 33 000 euroa ja lastenelokuvan kehittämishankkeisiin 500 000 euroa.

Lastenkulttuuripolitiikan yleiseksi tavoitteeksi ehdotuksessa todetaan kodin, päivähoidon ja koulun tukeminen tasapainoisten, terveen itsetunnon omaavien, suvaitsevaisten ja kulttuuritietoisten kansalaisten kasvattamisessa. Ehdotuksessa nähdään, että taiteella on tärkeä merkitys lapsen kasvamisessa henkisen kasvun ja oppimisen välineenä, ilmaisun ja itseä koskevan tunnepohjaisen tiedon välineenä ja identiteetin vahvistajana.

Ehdotuksessa esitetään myös valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusverkoston perustamista. Se koostuisi kuntiin perustettavista eri taiteenaloihin tai monipuoliseen lastenkulttuuriosaamiseen profiloituneista keskuksista, joiden yhteistoimintaa koordinoisi valtakunnalliset toimintaedellytykset omaava lastenkulttuurikeskus.

Ehdotuksessa esitettyjen toimenpiteiden arvioidaan alkavan tai toteutuvan aikavälillä 2002-2006.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat