Lasten ylipaino lisääntyy Ruotsissa

Lasten lihavuus on yleisempää syrjäseudulla kuin kaupungeissa. Myös sosiaalisella asemalla on vaikutuksensa ylipainoisuuteen.

Ruotsalaisten lihavuusepidemia alkaa näkyä yhä nuorempien lasten painonnousuna, kertoo sanomalehti Svenska Dagbladet.

Tuoreen tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kuudes nelivuotias on ylipainoinen tai lihava. Lihavuus on yleisempää syrjäseuduilla kuin kaupungeissa. Esimerkiksi Västernorrlandin läänissä joka viides nelivuotias painaa liikaa ja Tukholman läänissä vain joka kymmenes.

- Nämä luvut on otettava hyvin vakavasti. Ne osoittavat, että toimiin on ryhdyttävä ajoissa, mieluimmin ennen viiden vuoden ikää, sillä muuten ylipainolla on taipumus seurata läpi elämän kaikkinen riskeineen, huomauttaa lastenlääkäri Margareta Blennow.

Lasten ylipaino on yhteydessä myös sosiaaliseen asemaan. Esimerkiksi Tukholman läänissä lasten ylipaino on huomattavasti harvinaisempaa ns. hienostoalueilla kuin lähiöissä.

Selvitys perustuu yli 18 000 nelivuotiaan painoon vuosina 2002-2006.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat