Lasten mielenterveyden hoitoa laiminlyöty

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin ei puututa riittävän tehokkaasti, eikä riittävän varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksen mukaan peräti kahdella kolmasosalla teini-iässä psyykkisesti oirehtivista lapsista on ollut vastaavia ongelmia jo leikki-iässä.

-

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ehkäisy nousi esille tänään Tampereella käynnistyneessä kolmipäiväisessä EU:n mielenterveyskongressissa.

Lasten mielenterveysongelmat jäävät usein hoitamatta, koska oireita ei tunnisteta. Terveydenhuollon henkilöstö ei välttämättä osaa lukea lapsen henkisestä pahoinvoinnista kertovia merkkejä. Hallitus lupaakin nyt määrärahoja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutukseen. Hallitus aikoo myös velvoittaa kuntia palkkaamaan erityisen henkilön ajamaan psykiatrista hoitoa tarvitsevien lasten etuja.

Laki pyrkii varmistamaan avun

Peruspalveluministeri Eva Biaudet kertoo, että uuden lakiehdotuksen mukaan jokaisessa kunnassa täytyisi olla sosiaaliasiamies, joka pystyy hankkimaan ja antamaan tietoa niille, jotka eivät itse pysty tietoa hankkimaan.

Myös EU:ssa on tiedostettu lasten ja nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen. Käytännön toimenpiteet ongelmien ehkäisemiseksi ovat kuitenkin vielä vähäiset. Tähän mennessä on kerätty vasta tietoa erilaisista eurooppalaisista hoitokäytännöistä.

Englannissa on kuitenkin siirrytty sanoista tekoihin: lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ehkäisyyn on ohjattu lisävaroja 90 miljoonaa puntaa eli runsaat 800 miljoonaa markkaa.
(MTV3)
Tuula Malininraporttilasten mielenterveydestä. (1:19)

Lue myös:

    Uusimmat