Lasten kurittamisesta sakkoa vanhemmille

Keski-ikäinen joensuulaisaviopari on tuomittu käräjäoikeudessa sakkoihin kolmen lapsensa ruumiillisesta kurittamisesta. Kummallekin tuli maksettavaksi 15 päiväsakkoa eli 90 euroa.

Samalla vanhemmat velvoitettiin korvaamaan kullekin lapselle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 120 euroa.

Vanhemmat kurittivat lapsiaan viime vuonna puolen vuoden ajan tukistamalla, antamalla luunappeja ja läimäyttelemällä. Vanhin lapsista oli tuolloin 12-vuotias ja nuorin 4-vuotias.

Syyttäjä vaati kahdelle vanhimmalle lapselle 2500 euron ja nuorimmaiselle 2900 euron korvausta, mutta oikeus hylkäsi vaatimukset.

Tapaus tuli julki, kun perheen nuorimman lapsen puheisiin ja käytökseen oli kiinnitetty huomiota päiväkodissa. Tämä oli todistajan mukaan ollut pelokas ja ahdistunut.

Kahden vanhemman lapsen kertomuksista oli pääteltävissä, että vanhemmat olivat lapsiaan ojentaakseen pääasiassa tukistaneet sormilla ja antaneet luunappeja. Menettely ei lasten kuvauksista päätellen ollut erityisen voimakasta eikä rajua, eivätkä he vaikuttaneet sen perusteella ahdistuneilta. Kertomuksista oli kuitenkin pääteltävissä, että vanhemmat olivat käyttäneet ruumiillista kuritusta lastensa kasvattamisessa varsin säännönmukaisesti.

Käräjäoikeuden mukaan vanhempien teot täyttivät pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Niitä ei voinut kokonaisarvostelun perusteella pitää lievinä pahoinpitelyinä, koska niiden kohteena olivat olleet vanhempien määräysvallassa olevat lapset omassa kodissaan ja pahoinpitelyt olivat olleet toistuvia.

Lieventävinä asianhaaroina oikeus piti juuri muuttaneen perheen sopeutumisvaikeuksia sekä sitä, että vanhemmat olivat ottaneet vastaan ammattiapua ja muuttaneet menettelyään.

(MTV3- STT)

Lue myös:

    Uusimmat