Lasten kanssa työskennelleitä miehiä epäillään kymmenen lapsen hyväksikäytöstä

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan rikossarjasta, joka koskee poikalapsien seksuaalista hyväksikäyttöä ja lapsipornografisen materiaalin levittämistä internetissä.

Poliisi epäilee kolmea 30-40-vuotiasta miestä kaikkiaan noin kymmenen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joista kahta on tutkittu törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Kaikki hyväksikäytetyt lapset ovat olleet alaikäisiä poikia, joista nuorimmat rikoksen tekohetkellä 11-vuotiaita.

Uhrit ovat kotoisin eri puolilta Suomea ja osa heistä on valikoitunut uhriksi epäiltyjen työsuhteen kautta. Kaksi epäiltyä on ollut ammattinsa puolesta tekemisissä lasten kanssa, toinen heistä on ollut valmistumassa opettajaksi ja toinen toiminut vapaaehtoistyössä tukihenkilönä.

Rikoskomisario Teppo Sovelius KRP:n Mikkelin toimipisteestä kertoo, että yksi epäilty on aiemmin tuomittu lapsipornografian hallussapitoon liittyvistä rikoksista.

Epäillyt hyväksikäyttötapaukset ajoittuvat vuosille 2004 – 2011. Tutkinnan yhteydessä miehet ovat olleet vangittuina Kuopiossa, Tampereella ja Oulussa. Yksi heistä on edelleen vangittuna.

Videoissa lapsiin kohdistettu raakaa väkivaltaa

Poliisi epäilee kolmea miestä lasten hyväksikäytön lisäksi lapsipornografisen materiaalin levittämisestä internetissä.

Poliisi löysi epäiltyjen hallusta takavarikoiduilta tietokoneilta ja muilta tallennusalustoilta kymmeniätuhansia valokuvia ja satoja videotallenteita, jotka sisältävät lapsipornografista aineistoa. Osa materiaalista sisältää raakaa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Rikoksista epäillyt miehet ovat kuuluneet internetissä lapsipornografisen materiaalin levittämistä ja siihen liittyvien aiheiden käsittelyä varten perustettuun laajaan vertaisverkkoon, jossa on levitetty pääosin ulkomaista lapsipornografista materiaalia.

- Aineistosta on löytynyt myös suomalaisia lapsia esittäviä valokuvia ja videoleikkeitä, osan näistä tallenteista epäillyt ovat itse kuvanneet. Kaiken materiaalin alkuperää ei ole pystytty selvittämään, Sovelius sanoo.

Poliisi pääsi vertaisverkon jäljille omien tutkimustensa perusteella. Juttukokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat