"Lasten ja nuorten yksinäisyyttä ei oteta tarpeeksi vakavasti"

Asiaa pitkään tutkineen Turun yliopiston dosentin Niina Junttilan mukaan ongelman suuruutta ei ymmärretä, vaikka sen seuraukset voivat olla sekä yksilötasolla, että yhteiskunnallisesti vakavia ja kalliita.

– Yksinäisyys tuntuu lapsista todella pahalta. Alone-tutkimushankkeessa yksinäiset nuoret ovat sanoneet muun muassa olevansa ihan turhia, koska heistä ei kukaan välitä. Jotkut sanovat jopa haluavansa kuolla, koska heillä ei ole ketään, kenelle puhua omista asioistaan, kertoo dosentti Junttila.

Yksinäisyys on usein periytyvää ja pysyvää

Yksinäisyys voi johtua monista syistä eikä se tarkoita, että lapsessa olisi jotain vikaa.  Usein yksinäisyys kuitenkin periytyy vanhemmilta lapsille.  

– Jos lapsi ei opi kotona vuorovaikutustaitoja ja saa mallia sosiaalisesta käyttäytymisestä, hänellä on normaalia suurempi riski joutua yksinäiseksi oman nuoruutensa aikana, Niina Junttila kertoo.

Yksinäisyys on usein myös pysyvää. Tutkimukset ovat paljastaneet, että jos lapsi ei esimerkiksi löydä ystävää seitsemännen luokan syyslukukaudella, hän on todennäköisesti yksinäinen koko yläasteen ajan.

Vakavat seuraukset

Yksinäisyys voi olla paitsi henkilökohtainen tragedia, myös käydä yhteiskunnalle kalliiksi.

Sekä suomalaisten että kansainvälisten tutkimusten mukaan pitkäaikaisesta yksinäisyydestä voi seurata erilaisia mielenterveysongelmia kuten masennusta. Joskus se voi johtaa jopa itsetuhoisuuteen tai aggressiviseen käyttäytymisen muita ihmisiä kohtaan.   

Opetusministeriössä on puolestaan arvioitu (2007), että nuorena syrjäytynyt henkilö aiheuttaa yhteiskunnalle elämänsä aikana 1,2 miljoonan euron kustannukset. 

Yksinäisyyttä voidaan vähentää

Lasten ja nuorten yksinäisyyttä pitkään tutkineen Niina Junttilan mukaan yksinäisyyttä voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää.  

Vanhemmat ja opettajat voivat auttaa lapsia saamaan ystäviä. Hän kehottaa vanhempia muun muassa viemään lapsiaan erilaisiin harrastuksiin, jotta heillä olisi luonteva mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

Kouluihin Junttila toivoo pieniä luokkia, jotta yksikään lapsi ei katoaisi joukkoon. Opettajat voisivat puolestaan erilaisten pari- ja ryhmätöiden avulla huolehtia, ettei kukaan jää yksin.  Lapsia, joilla on kavereita, pitäisi muistuttaa siitä, miten kurjaa yksinäisyys on ja kuinka toiset ihmiset pitää huomioida. 

– Yksinäiset lapset ja nuoret toivovat vain, että joku tulisi puhumaan heidän kanssaan, ottaisi heidät huomioon ja haluaisi olla heidän ystävänsä, Junttila kiteyttää vaatimattoman toiveen.