Mainos

Lasten huostaanotot yhä kasvussa

Lasten huostaanottojen määrä on yhä kasvussa. Huostaanottojen määrä on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta saakka. Viime vuonna Suomessa huostaanotettiin noin 13 000 lasta ja nuorta.

Suurin osa huostaanotetuista lapsista pyritään sijoittamaan laitosten sijaan kodinomaiseen perhehoitoon.
Ongelmaksi saattaa kuitenkin nousta luottamuksen ja yhteisymmärryksen puute sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien välillä. Jos luottamusta ei ole huostaanotto puretaan liian varhain ja lapsi joutuu palloteltavaksi kodin ja erilaisten hoitopaikkojen välillä.

-Meillä on esimerkkejä siitä. Yksi lapsi oli siirretty kolmetoista kertaa kodin ja sijaiskodin välillä. Lopputulos on, että lapsi vaurioituu. Hän ei kykene kiinnittymään, ei omiin biologisiin vanhempiinsa eikä mihinkään muuhun. Sen tiedetään olevan kehityksellisesti erittäin suuri riski, kertoo tutkija Mirjam Kalland Pelastakaa Lapset ry:stä.

Tampereella vietettiin viikonloppuna kansainvälinestä sijaisperheiden konfrenssia, jossa pohdittiin muun muassa sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien välisen suhteen ongelmia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 11.08.2002).

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.