Lastaan lyöneelle äidille sakkoja

Omaa lastaan läimäyttäneelle äidille on langennut sakkoja Espoon käräjäoikeudessa.

Kihlakunnansyyttäjä Markku Ahosen mukaan vuonna 1974 syntynyt nainen läimäytti neljävuotiasta tytärtään avokämmenellä kasvoihin. Tapaus sattui toissa vuoden kesällä päiväkodin pihalla.

Ahonen kertoi, että nainen oli hakemassa lastaan päiväkodista, kun paljastui, että tytär oli purrut aiemmin päivällä erästä hoitotoveriaan käsivarresta. Asia oli kuitenkin jo sovittu, ja tyttö oli pyytänyt anteeksi.

Äiti vaati pyytämään puremista uudestaan anteeksi, mitä tyttö ei halunnut tehdä. Tämän jälkeen nainen läimäytti syyttäjän mukaan jälkikasvuaan avokämmenellä kasvoihin niin, että poski alkoi punoittaa voimakkaasti.

Äiti: "Teko oli vahinko"

Oikeus katsoi, että nainen syyllistyi lievään pahoinpitelyyn. Se langetti teosta 10 päiväsakkoa, josta koituu 60 euroa. Lisäksi äiti tuomittiin maksamaan lapselle kivusta ja särystä 100 euroa.

Syyttäjä aikoo viedä jupakan hovioikeuteen. Hänen mielestään naisen olisi pitänyt saada 30 päiväsakkoa pahoinpitelystä.

- Uhrina oli 4-vuotias puolustuskyvytön lapsi, Ahonen perusteli.

Äiti oli sitä mieltä, että teko oli silkka vahinko.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat