Lasinsiruepäily Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan poliisi tutkii tapausta, jossa lasinsirujen epäillään joutuneen elintarvikkeeseen. Ilmoitus asiasta tuli poliisin tietoon tänään.

Henkilö kertoi ostaneensa Pirkka-lihapiirakan ahvenanmaalaisesta kaupasta torstaina. Lihapiirakasta hän sanoi löytäneensä lasinsiruja.

Piirakka on poliisin hallussa tarkempia tutkimuksia varten.

Viime päivinä on tiedotusvälineissä on kerrottu tapauksista, joissa ruuasta epäillään löytyneen lasinsiruja. Lapualainen kuluttaja kertoi löytäneensä siruja pakastevihannespussista ja Pohjanmaalla asuva mies puolestaan marinoidusta broilerileikkeestä. Kuopiolainen perhe taas kertoo löytäneensä lasinsirun broilerisuikaleiden joukosta.

Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Kuopion tapauksilla ei Eviran mukaan ole yhteyttä toisiinsa.

-On hyvä, että kuluttajat ovat kriittisiä ja ottavat yhteyttä, mutta aina on kääntöpuolena häiriköinnin mahdollisuus, johtaja Jaana Husu-Kallio Evirasta sanoo.

.Lapuan pakastevihannespussi tutkitaan Seinäjoen elintarvike- ja ympäristölaboratoriossa huomenna .

Ruotsissa lasinsirpaleita on löydetty jo paristakymmenestä broileripakkauksesta. Ruotsin kaupan keskusliiton mukaan lasia on löydetty kymmenestä eri ruokatuotteesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat