Lars von Trierille Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto

Tanskalaisohjaaja Lars von Trierin elokuva Antichrist saa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon. Palkinto on 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa. Elokuvan on tuottanut Meta Louise Foldager ja pääosissa nähdään Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg.

Palkinto luovutetaan voittajalle Tukholmassa 27. lokakuuta Pohjoismaiden neuvoston istunnossa.

Suomea kilpailussa edusti AJ Annilan kauhuelokuva Sauna.

Palkintoperusteiden mukaan Antichrist on kesyttämätön, visuaalisesti kaunis ja järkyttävän väkivaltainen elokuva surusta, raivosta ja syyllisyydestä. Elokuva ahdistaa ja koskettaa yhtä aikaa tarkastellessaan kaaosta, joka valtaa kahden päähenkilön elämän heidän poikansa kuoltua.

Kun shokeeraavaa elokuvaa esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, tiettävästi ainakin neljä ihmistä pyörtyi näytöksissä. Von Trier on kertonut, että elokuvan tekeminen toimi hänelle terapiana masennuksen jälkeen.

Tunnustus jaettiin nyt kuudetta kertaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat