Lapsiraati hyllytti Soinin: Presidentillä ei voi olla hevosentukka

Kysyimme kahdeksalta 1–11 -vuotiaalta lapselta, kenet he valitsisivat Suomen seuraavaksi presidentiksi. Ketään he eivät valinneet suoraan presidentiksi. Kakkoskierrokselle menisivät Pekka Haavisto (vihr) ja Paavo Arhinmäki (vas).

Raatiin kuuluivat Otto,1, Saara, 3, Elsa, 5, Noora, 5, Elmeri, 7, Eemeli, 7, Veikko, 9 ja Helmi, 11.

Presidentin tehtävät ovat lapsilla hyvin tiedossa.

– Presidentin takana miehet kantavat sen käsilaukkua. Se päättää Suomen jutut, sanoo Elsa.

– Presidentin tärkein tehtävä on ajatella oikein ja hyväksyä myös tummaihoiset, sanoo Veikko.

– Pitää tanssijuhlat, tietää Saara.

– Se päättää mitä saa ja mitä ei saa tehdä, arvioi Noora.

Sauli Niinistö (kok)

Saara: Hyvä presidentti.

Elsa: Aika hyvä, tai ei sittenkään. Sillä on tarpeeksi höröt korvat että kuulee varmaa hyvin. Mutta sillä on liian korkea otsa.

Noora: Ei sovi, näyttää uutistoimittajalta.

Elmeri: Näyttää rumalta, ei hyvä presidentiksi.

Eemeli: Ei sovi, koska on epätyylikäs. Sen silmät ja suu on huonosti.

Veikko: Ei hyvä pressaksi, koska aika ärtyisä.

Helmi: Voisi olla ihan hyvä presidentti, mutta vaikuttaa kyllä vähän epäystävälliseltä.

Paavo Väyrynen (kesk)

Saara: Liian hienot silmälasit, ei hyvä.

Elsa: Ei. Sillä on tosi iso nenä, liian isot silmät, korvat ja korkea otsa. Sillä on myös liian surullinen suu.

Noora: On pressannäköinen, mutta en halua sitä, koska tykkään Biaudet'sta. Näyttää poikamaiselta.

Elmeri: Näyttää ihan pikkusen hyvältä presidentiksi.

Eemeli: Näyttää hienolta, mutta ei presidentiltä.

Veikko: Ei hyvä pressaksi, vähän abstrakti tyyli mun makuun.

Helmi: Ei ole oikein presidenttityyppiä.

Pekka Haavisto (vihr)

Saara: Hmm...hopea tukka.

Elsa: Aika hyvä, hieno kirkkaan hopeanvärinen tukka.

Noora: Hyväksyn hänet pressaksi, mutta kaikki ei voi tulla pressaksi, ja mä haluan Biaudet'n. Toisaalta sillä on samanlainen tukka kuin Biaudet'lla (toimittaja ihmettelee miten niin). No se näyttää hienolta ukkelilta.

Elmeri: Keskikokosesti näyttää hyvältä, sopisi melkein presidentiksi.

Eemeli: Ei presidentti, koska on epätyylikäs.

Veikko: Todellakin hyvä presidentiksi, koska kannustaa maahanmuuttoa.

Helmi: Olisi hyvä presidentti, tietää asiat ja vaikuttaa ystävälliseltä.

Haavisto on ainoa ehdokas, johon 1-vuotias Otto ottaa kantaa: Otto hymyilee paljon Haaviston kuvalle.Haavisto saa pusunkin.

Timo Soini (ps)

Saara: (Saaraa puistattaa): En tiedä, klääh!

Elsa: Ei, se on niin hassun näköinen.

Noora: Ei, koska sillä on hevosen tukka (hiukset suittu taakse kuvassa).

Elmeri: Ei. (Ei kehtaa sanoa ääneen miksi).

Eemeli: Ei.

Veikko: Ei hyvä, koska puhuu ärsyttävästi muun muassa ilmastohömpötyksestä, vaikka luonto on tärkeä asia

Helmi: Ei hyvä, puhuu ylimielisesti ja ajattelee ulkomaalaisvastaisesti

Paavo Arhinmäki (vas)

Saara: Paras, koska sillä melkein samanlainen parta kuin isillä.

Elsa: Ei hyvä, liian pitkät korvat.

Noora: Ei koska se näyttää peikolta, jolla on viikset ja tontunkorvat.

Elmeri: Paras.

Eemeli: Mä tykkään siitä koska se on niin tyylikäs, ja äitikin tykkää siitä.

Veikko: Ei, vähän turhan nuorehko.

Helmi: Ei ehkä hyvä, koska aika nuorikin.

Paavo Lipponen (sdp)

Saara: Näyttää hyvältä presidentiltä.

Elsa: Aika hyvä, koska niin pienet korvat.

Noora: Se on hyvä, mutta näyttää suuttuneelta.

Elmeri: Ei.

Eemeli: Ei.

Veikko: Ei hyvä, vähän raskas tapa puhua.

Helmi: Ei hyvä, koska aika vanha presidentiksi ja ärtyisän tyylinen.

Sari Essayah (kd)

Saara: Olisi hassun näköinen presidentti, ei hyvä.

Elsa: Huono, liian punaiset huulet ja liian korkea otsa.

Noora: Joo tää voi ihan hyvin olla pressa, koska se on tyttö.

Elmeri: Ei, koska meillähän on jo ollut tyttö presidenttinä.

Eemeli: Ei.

Veikko: Ei, liian uskonnollinen.

Helmi: Ei, koska vanhoillinen ja liian tiukasti uskonnollinen.

Eva Biaudet (rkp)

Saara: Kauniit hiukset, voisi olla hyvä presidentti.

Elsa: Paras.Se on NIIN kaunis, ihana vaalea ja pitkä tukka.

Noora: Biaudet pressaksi, koska se on niin kaunis.

Elmeri: Ei sovi, koska näyttää rumalta.

Eemeli: Ei. Tai sittenkin joo, se näyttää niin hienolta.

Veikko: Voisi olla hyvä, koska ajattelee oikein eikä ole liian vanha eikä nuori.

Helmi: Voisi olla hyvä koska tuntuu tietävän asiat ja on rauhallinen ja kivan tuntuinen.

Arvio väistyvän presidentin Tarja Halosen kaudesta

Elsa: Hyvä presidentti, koska ollut kiltti.

Noora: Ollut kaunis presidentti ja siinä välissä myös kiva. Eikö hän siis enää ikinä ole presidentti? (Noora alkaa itkeä).

Elmeri: On ollut kiva presidentti. Valitsisin hänet uudestaan, jos olisi vaaleissa.

Eemeli: Halonen on ollut ihana, kaunis ja hieno presidentti.

Veikko: Ollut aivan mahtava!

Helmi: Halonen ollut hyvä. Ei pidä itseään liian korkea-arvoisena ja tekee tavallisia asioita, kuten käy uimahallissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat