Lapsipornoepäily johti parlamentaarikon eroon Saksassa

Saksalainen parlamentaarikko on eronnut kaikista poliittisista luottamustehtävistään lapsipornoepäilyn vuoksi. Hän pitää kuitenkin edelleen kiinni edustajanpaikastaan Saksan parlamentissa.

Poliisi on ratsannut sosiaalidemokraattien edustajan kodin ja toimiston torstaina.

55-vuotias Jörgen Tauss on sosiaalidemokraattisen SPD-puolueen edustaja. Hän kuului mm. opetus-, tutkimus- ja mediasuhteiden valiokuntiin. Tauss sanoo eronneensa kaikista luottamustehtävistä parlamenttia lukuunottamatta, ettei aiheuttaisi puolueelleen harmia nyt, kun vaaleihin on enää puoli vuotta.

Saksan valtiopäivät poisti Taussilta parlamentaarisen koskemattomuuden suojan eilen.

Edustaja Tauss kieltää tehneensä mitään väärää. Hän kertoo olleensa mukana valmistelemassa lastensuojeluun liittyviä lakeja, joihin kuuluu myös lapsipornon vastaiset toimet.

-Olen aivan varma, että nämä minua kohtaan esitetyt syytökset raukeavat pian, sanoo Jörgen Tauss.

Valtionsyyttäjän toimisto ei ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, etteikö tilanteeseen saattaisi olla täysin järkevä ja viaton selitys.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat