Lapsiperheen kauhunhetket aattoiltana: Ovea hakattiin raivoisasti, huppupäinen kaksikko riehui pihalla – Poliisi: "Ei se joulupukki ollut"

Salolaisen lapsiperheen joulunvietto sai pelottavan käänteen aattoiltana.

Kello oli vartin yli iltayhdentoista, kun poliisi sai ilmoituksen pelokkaalta perheeltä: ovea hakattiin raivoisasti ja hetkeä aiemmin pihaan oli saapunut huppupäinen kaksikko.

Toinen miehistä pyrki sisälle taloon, ovea raivoisasti hakkaamalla. Perhe ei kuitenkaan avannut ovea oudoille kulkijoille.

– Onneksi eivät avanneetkaan ovea, koska tekijät olivat näin väkivaltaisia, huokaisee Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Heikki Anttila.

Oven avaamattomuudesta harmistunut mies otti pihalla olleen puutarhatuolin käsiinsä ja hakkasi parkissa ollutta autoa. Ilkivalta ei kuitenkaan vielä riittänyt, sillä poistuessaan kaksikko kaatoi jäteastian ojaan.

– Poliisilla ei ole mitään tietoa teon motiivista. Tämä oli erikoinen teko. Perhe oli ollut viettämässä rauhallisesti joulua ja sitten kävi näin, Anttila harmittelee.

Poliisi ei ole tavoittanut kaksikkoa. Aattoillan tapahtumaa tutkitaan kotirauhan rikkomisena ja vahingontekona. Yksi asia on kuitenkin poliisille varma.

– Ei se ainakaan joulupukki ollut, vaikka pukkikin näin joulun alla ovilla kolkuttelee, Anttila toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat