Lapsiluku vähentynyt kehitysmaissa

YK:n tuore raportti kertoo väestönkasvun hidastuneen kehitysmaissa.

Äitejä ja lapsia

Kehitysmaissa avioidutaan ja saadaan lapsia aiempaa myöhemmällä iällä, kertoo YK:n väestötieteilijöiden tuore raportti. Raportin mukaan lasten keskimäärä on laskenut ensimmäisen kerran alle kolmeen naista kohden.

YK:n väestöosasto on selvittänyt syntyvyyttä 192 maassa. Tilastojen mukaan kehitysmaissa nainen synnyttää nyt keskimäärin 2,9 lasta. Kahdessakymmenessä kehitysmaassa lapsiluku naista kohden oli laskenut keskimäärin 2,1:een.

Ehkäisyvälineiden käyttö on puolestaan kasvanut koko maailmassa niin, että 52 prosenttia naimisissa olevista tai pitkäaikaisessa suhteessa elävistä naisista käytti jonkinlaista ehkäisyä 1990-luvulla. 1970-luvulla luku oli vain 38 prosenttia. Kehitysmaissa ehkäisyvälineiden käyttö nousi 1970-luvun 27 prosentista viime vuosikymmenen 40 prosenttiin.

Hallitusten suhtautumisella ehkäisyyn on ollut keskeinen merkitys syntyvyyden saamisessa laskuun, sanotaan raportissa. Vuonna 2001 maailman hallituksista 92 prosenttia tuki perhesuunnittelua.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat