Lapsilta rajoitetaan pääsyä urheiluhalleihin, lomakohteisiin ja häihin

Turussa kaupungin toivomus lasten pysymisestä poissa Impivaaran hiihtoladuilta poiki paljon puhetta sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla.

Moni tilitti avoimen lapsikielteisiä kokemuksia ravintoloista, lomamatkoilta ja tuttavapiiristä. Turun latukohu oli aiheeton, koska taustalla oli vain hiihtäjien turvallisuuteen liittyviä toivomuksia, ja lapsillekin osoitettiin sopivia latuja.

Toisenlaisiakin esimerkkejä kuitenkin löytyy. Pohjanmaalla kaupungin omistama urheiluhalli on rajoittanut alle 15-vuotiaiden sisäänpääsyä. Matkatoimistot ovat ryhtyneet entistä avoimemmin markkinoimaan lapsettomille matkustajille sopivia kohteita. Hääkutsuissa saattaa esiintyä suorasukainen merkintä: Ei lapsia. Lapsiperhe sai kokea helsinkiläisessä ravintolassa, että koko perhe ei ole tervetullut eikä lastenvaunuille löydy sisältä paikkaa.

Onko kyse vain yksittäistapauksista vai onko Suomi muuttumassa lapsikielteisemmäksi?

– Arvioni perustuu paljolti mutu-tuntumaan. Meille tulee kuitenkin jonkin verran yhteydenottoja esimerkiksi lasten tavallisista leikeistä kerrostalojen pihoilla. Suomessa ei ehkä koskaan ole ollut erityisen lapsiystävällinen kulttuuri. Voi olla, että nykyään uskalletaan aiempaa rohkeammin ilmaista lapsikielteisyyttä, jota ennen on piiloteltu. Eri ihmisryhmien arvostellaan muutenkin herkemmin, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula arvioi.

"E-Eurooppa Suomea lapsiystävällisempi"

Aulan mukaan lapsen arvostaminen ja huomioiminen on esimerkiksi eteläisessä Euroopassa luontevampaa kuin meillä.

– Meillä vahva yksilöllisyyden kulttuuri voi näkyä siinä, että lapsia ei nähdä niin yhteisinä ja arvokkaina kuin monessa muussa maassa. Tätä asiaa sietäisi tutkia.

Aula kaipaa Suomeen lisää sukupolvien ja eri ihmisryhmien välistä yhteydenpitoa. Perheissä on vähemmän lapsia kuin aikaisemmin eikä heitä kylänraiteillakaan hyöri kuten ennen vanhaan.

– Tämä saattaa heijastua siihen, että kun lapset ja heidän maailmansa jäävät vieraammiksi, heiltä myös odotetaan liikaa. Aikuisten maailma on kiireinen ja nopea, kun lapsille kuuluu viipyilyä ja harhailuakin. Voi olla, että lapsen tapa toimia eri tavalla aiheuttaa aikuisissa ristiriitaa, Aula sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat