Lapsille suunnatuilla nettisivuilla piilomainontaa

Lapsille ja nuorille suunnatuilla Internet-sivuilla esiintyy usein piilomainontaa, jota lapsen on vaikea tunnistaa. Lisäksi lapsille tarkoitettu mainonta on varsin tietoista, ilmenee pohjoismaisten kuluttaja-asiamiesten raportista. Raportti osoittaa myös, että useimmilla lapsille ja nuorille suunnatuilla Internet-sivustolla kerätään alaikäisiltä henkilötietoja.

Kuluttaja-asiamies valmistelee parhaillaan kahta uutta ohjetta, jotka käsittelevät lasta markkinoinnin kohteena ja sopijakumppanina. Kuluttajaviranomaiset tutkivat yhteispohjoismaisena iskuna kesäkuun loppupuolella lapsille ja nuorille suunnattuja nettisivuja. Tarkastusiskussa käytiin läpi yhteensä yli 100 nettisivustoa. Raportin mukaan useilla pohjoismaisilla lasten ja nuorten sivuilla mainonta on piilotettuna ajanvieteosioihin, pelien tai leikkien sekaan. Sivuilla toistuvat usein mainostajan omat piirroshahmot, joita varsinkaan pienimmät lapset eivät osaa tunnistaa mainonnaksi.

Esimerkiksi eräässä viihdepelissä seikkaili muropaketista tuttu mainoshahmo ja pelin osaksi oli liitetty itse muropaketin kuva. Kuluttaja-asiamiesten mielestä lapsille luodaan myönteinen mielikuva tuotteista ja peleissä pelaajan huomio saadaan pidemmäksi aikaa keskitettyä markkinoijan hahmoihin ja tuotteisiin. Kuluttaja-asiamiehet korostavat, että internetissä tapahtuva markkinointi on aina oltava kohdeikäryhmän tunnistettavissa.

Useimmilla tarkastetuilla sivuilla alaikäisiä kehotettiin antamaan henkilötietoja, ja puolet sivuista tarjosi palkkiota vastineeksi. Henkilötietojaan luovuttamalla lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan esimerkiksi peleihin, kilpailuihin ja chatteihin. Kuitenkin vain harvalla sivulla pyydetään tietojen keräämiseen vanhempien suostumus, mikä toisaalta alaikäisen on helppo ohittaa laittamalla itse rasti suostumuksen merkiksi. Jos henkilötietoja halutaan kerätä, tähän on hankittava suostumus lapsen huoltajalta, kuluttaja-asiamiehet muistuttavat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat