Lapsille puhutaan tsunamista laulunäytelmän avulla

Luonnonkatastrofin käsitteleminen on vaikeaa aikuiselle, mutta erityisen vaikeaa se voi olla lapselle. Asian käsittelemisen helpottamiseksi Suomessa saa sunnuntaina ensi-iltansa tsunamista kertova näytelmä, Tsunamika.

– Tsunamika on näytelmä tytöstä, joka asuu meren pohjassa ja haluaa nähdä auringon, roolia esittävä Suvi Isotalo kertoo.

Tsunamika on ISIS teatterin laulunäytelmä, joka pohjautuu tositarinaan.

– Intialaiset kalastajakylien naiset ovat kaivaneet vanhan aran tarinan esiin, jotta saisivat lohdutusta ensimmäiseen tsunamiin, näytelmän muut roolit esittävä Susanna Haavisto kertoo.

Ensimmäisellä tsunamilla Haavisto viittaa vuoden 2004 Intian valtamerellä sattuneesta maanjäristyksestä syntyneeseen hyökyaaltoon. Hyökyaallon seurauksena esimerkiksi Thaimaan rannoilla sai surmansa myös paljon suomalaisia turisteja.

Rankasta aihealueesta huolimatta Tsunamikassa puhutaan myös paljon muusta. Ystävyys, toivo ja yhdessä tekeminen ovat näytelmän pääopetukset.

Tsunamika-laulunäytelmä saa ensi-iltansa sunnuntaina Suomenlinnassa. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Liisa Isotalo.

Katso Mari Karppisen juttu (Kymmenen uutiset 20.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat