Näihin leikkuri iskee: Lapsilisät, työttömyysturva

Hallitus tekee veronkorotuksia ja menojen leikkauksia ensi vuonna 1,5 miljardin euron edestä.

MTV Uutisten tietojen mukaan sopeutuspaketin koko on 2,7 miljardia.

Kehysriihen sopeuttamistoimet jakaantuvat STT:n saaman täsmentyneen tiedon mukaan: 55 % menoja, 40 % veroja ja 5% kuntien ja valtion maksuja.  

Lapsilisiä leikataan

MTV Uutisten tietojen mukaan lapsilisiin tulee säästöjä. Ilmeisesti läpi on menossa kokoomuksen ajama malli eli lapsilisien leikkaukset.

Aiemmin on arveltu, että lapsilisiä ryhdytään verottamaan ja niihin tulee samalla tasokorotus.  Kehysriihessä on tiettävästi ollut esillä useampia malleja.

Lapsilisistä saatavien säästöjen hinta-arvio on myös toistaiseksi suuri: 100-150 miljoonaa euroa.

Työttömyysturvaan kosketaan

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikataan. Sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotuksia jäädytetään.  

Myös päomatuloverotusta kiristetään hieman hallituksen sopeutuspaketissa. 

Palkkaverotukseen ei STT:n tietojen mukaan tehdä inflaatiotarkistuksia ensi vuonna. Tämä kompensoidaan pienituloisille nostamalla perusvähennystä.  

Jotain hyvääkin

Arvolisäverojen korotusta ei ole tulossa.

Oppivelvollisuusiän pidennykseen on varattu 15 miljoonaa euroa. Hakeutuminen eri koulutusvaihtoehtoihin on vapaaehtoista.  

Lehdistölle tukea

Lehdistö on STT:n tietojen mukaan saamassa kehysriihiratkaisussa 20 Me hanketuen uudistavien innovaatioiden kehittämiseen. 

Ajatus määräaikaisesta mediatuesta sisältyi selvitysmies Tuomas Harpfin maaliskuun alussa antamaan raporttiin. Harpf esitti 30 miljoonan tukea, joka jakautuisi tuotanto- ja innovaatiotukiin.

Lisäksi Harpf esitti lehtien arvonlisäveron alentamista viiteen prosenttiin.  

Hallitus jatkaa neuvotteluja Säätytalossa

Hallituspuolueiden puheenjohtajat esittelevät neuvottelutulostaan parhaillaan eduskuntaryhmissä. Koko hallitus jatkaa neuvotteluita Säätytalossa sen jälkeen, kun tulos on esitelty ryhmissä.   


Lue myös:

    Uusimmat