Kiisteltyä lapsivähennystä ei muuteta

Lapsililien leikkausten verovähennysmallia ei muuteta. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat neuvottelivat asiasta vielä kertaalleen eduskunnnassa tänään.

Vetovastuussa olleen kristillisdemokraattien Peter Östmanin mukaan yhteistä tahtotilaa ei löytynyt.

– Muutosta ei tule. Se edellyttää, että me löydämme yhteisen tahtotilan ja yhteisen ratkaisun ja se ei tällä kertaa löytynyt. Tehty päätös pitää ja se on hyvä. 

Kokoomuksen Ben Zyskowicz on ehdottanut, että lapsivähennys olisi poistettu kokonaan ja lapsilisien leikkaus olisi puolitettu. Tällöin ongelmana olisi ollut se, että tarvittavat säästöt olisi pitänyt löytää muualta kehyksen sisältä. 

– Se olisi ollut yksi mahdollisuus, mutta yhteistä tahtoa tähän ei löytynyt, totesi Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen kokouksen jälkeen. 

Lapsilisien verovähennysmallia on arvosteltu seka monimutkaiseksi että sen toteutusta kalliiksi. Kristillisdemokraattien Östman kiistää arvostelun.  

– Kuka nyt väittää, että tämä olisi niin monimutkainen. Tämä on matematiikkaa. Meillä on ollut Suomessa verovähennysjärjestelmiä aikaisemminkin.

Lapsilisiä leikataan ensi vuonna noin 113 miljoonalla eurolla. Pieni- ja keskituloisille tarkoitetun lapsivähennyksen vaikutus on noin 70 miljoonaa euroa. Se olisi voimassa vuoteen 2017 asti.

Lue myös:

    Uusimmat