Lapsiasiavaltuutettu: Perhevapaat uudistettava, valmistelu käynnistettävä – "Hallituksen varaan tätä ei tarvitse jättää"

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on pettynyt, ettei hallitus käynnistä perhevapaiden uudistamista.

– Suomessa perhevapaiden uudistaminen on tärkeää lapsen edun, naisten ja miesten tasa-arvon, perheiden moninaisuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Perhevapaat on kehitettävä vastaamaan joustavasti niihin tarpeisiin, joita myös kouluikäisillä lapsilla on. Samalla on pidettävä huoli, että perhevapaajärjestelmää ja pedagogista varhaiskasvatusta kehitetään kokonaisuutena. On valitettavaa ja haitallista, ettei hallitus saanut liikkeelle tätä Suomen lasten ja koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeää uudistusta, Kurttila toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on kutsunut eduskuntapuolueet, lapsi- ja perhejärjestöt sekä työmarkkinajärjestöt keskustelemaan perhevapaiden uudistamisesta.

– Hallituksen varaan tätä yhteiskunnan kannalta keskeistä uudistusta ei tarvitse jättää. Mikäli tahtoa on, asian kannalta keskeiset toimijat voivat Suomen uuden perhevapaamallin valmistella. Näihin kuuluu hallituspuolueitakin, joiden riveistä löytyy vastuullisia ja arvostettuja sosiaalipoliitikkoja, Kurttila päättää. 

Lue myös:

    Uusimmat