Lapsia haavoittui ammuskelussa eläintarhassa

Ainakin viisi lasta on haavoittunut ammuskelussa kansallisessa eläintarhassa Washingtonissa, Yhdysvalloissa.

Poliisi ei ole paljastanut haavoittuneiden ikiä, mutta sanoo, että jotkut heistä eivät ole vielä edes teini-ikäisiä. Paikallisen televisioyhtiön mukaan kaksi haavoittuneista oli 12-vuotiaita, joista toista ammuttiin päähän.

Silminnäkijöiden mukaan ammuskelu alkoi, kun kaksi nuorisoryhmää riitelivät keskenään. Usealla ryhmän nuorella oli aseet.
(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat