Lapsi osaa itse kertoa kivuistaan parhaiten

Pieni lapsi on sairaalahoidossa ja hänellä on kipuja. Lääkäri tutkii lasta mutta kyselee arviota lapsen kivuista vain tämän vanhemmilta. Oulun yliopistossa perjantaina tarkastetun väitöstutkimuksen mukaan tällainen menettely on terveydenhuollossa yhä yleistä: lapsen tuntemuksia ei kuunnella, vaikka hän on omien kipujensa paras tulkki.

- Jo nelivuotias lapsi osaa kertoa, miltä hänestä tuntuu ja missä kipua on. He käyttävät varsin rikasta kieltä kipunsa selittämiseen, terveystieteiden lisensiaatti Riitta-Liisa Kortesluoma kertoo.

Hän kerännyt väitöskirjatyötään varten uutta tietoa lasten kipukokemuksista haastattelemalla sairaalassa olevia 4-11-vuotiaita lapsia. Haastattelut osoittivat, että lapsi osaa kertoa kivuistaan yllättävänkin syvällisesti, kunhan häntä osataan lähestyä oikealla tavalla.

- Lasta tutkivan aikuisen täytyy pystyä asettumaan lapsen kanssa samalle tasolle.

Kortesluoma selvitti lasten kipukokemuksia myös piirustusten avulla.

- Piirtäminen on lapselle luonnollinen tapa ilmaista itseään. Piirustusten kautta pystytään arvioimaan, miten lapsi jäsentää kipukokemuksensa, Kortesluoma sanoo.

Hänen mukaansa piirustusten käyttö olisi helppo tapa myös terveydenhuollossa ottaa selvää lapsen tuntemuksista.

Huomiota myös tunteisiin

Kortesluoma arvioi, että lapsen hoitotoimenpiteisiin liittyvä fyysinen kipu hoidetaan jo nyt terveydenhuollossa erinomaisesti. Tämä ei hänen mielestään kuitenkaan vielä riitä: jokainen ihminen pitää ottaa huomioon kokonaisuutena.

- Terveydenhuollossa on ainakin 60 mittaria, jolla lasten ja nuorten kipua mitataan. Siihen, miltä lapsesta tuntuu tai mitä hän ajattelee, ei kiinnitetä huomiota. Kipuun liittyy paljon tunteita. Pelko kulkee lapsen kivun kanssa käsi kädessä.

Kortesluoman mukaan kipu on henkilökohtainen kokemus, jonka vain kipua kokeva voi itse täydellisesti kuvata ja selittää.

- Aiempien tutkimusten mukaan sekä hoitohenkilöstö että lapsen vanhemmat ovat varsin kehnoja arvioimaan lapsen kipua. Vanhemmat ehkä aliarvioivat sitä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat