Lapset sytyttäneet tänä vuonna jo 430 tulipaloa

Alle 15-vuotiaiden luvattomasta tulenkäsittelystä on syttynyt tänä vuonna jo 430 tulipaloa. Jopa joka kolmas peruskouluikäinen on tutkimusten mukaan osallistunut sytyttelyyn. Tiedot perustuvat pelastusviranomaisten tietokantaan.

Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK muistuttaa vanhempia siitä, että tulentekovälineet on pidettävät poissa lasten ulottuvilta.

Kyse on usein kokeilunhalusta ja ajanvietteestä, kertoo lasten ja nuorten tulenkäsittelystä väitellyt tutkija Brita Somerkoski.

- Usein nuoret sytyttelevät sitä varten, että heillä ei ole muutakaan tekemistä ja halutaan vaan täyttää se tyhjä aika jollakin.

Somerkosken mukaan nykylapsilla ei ole käsitystä tulen vaarallisuudesta, koska tulta ei enää käytetä kodeissa valaistukseen ja lämmitykseen. Jos tulentekovälineet ovat helposti saatavilla, lapsi haluaa kokeilla niiden toimivuutta.

- On todettu, että niillä nuorilla, jotka kantavat joka päivä tulentekovälineitä, on suurempi todennäköiseen osallistua tällaiseen luvattomaan tulentekoon, sanoo Somerkoski.

Lapsena sytytetty tulipalo voi tulla kalliiksi

Lapsena sytytetystä tulipalosta voi joutua maksamaan pitkään, koska vahingonteon rahallinen korvaaminen koskee myös alle 15-vuotiaita. Myös vanhemmat voidaan asettaa vastuuseen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden illan tahattomaksi tarkoitetulla tyhmälla päähänpistolla on kauaskantoiset vaikutukset. Korvaukset tulella aiheutetusta tuhotyöstä saattavat olla elämänmittaisia.

Järjestö muistuttaa vanhempia siitä, että tulentekovälineet on pidettävä poissa lasten ulottuvilta esimerkiksi lukollisessa laatikossa.

Kiinnostus tulta kohtaan kuuluu lapsen kehitykseen

Eri materiaalien sytyttelyä pidetään perinteisesti poikien ongelmana, sanoo lasten ja nuorten tulenkäsittelystä väitellyt tutkija Brita Somerkoski.

- Pojat ovat yleisesti ottaen rohkeampia ja impulsiivisempia ja haluavat nähdä, mitä tapahtuu, kun paperi muuttuu tuhkaksi tai muovi sulaa. Kokeiluissa käytetään jopa palavia nesteitä tai kaasuja, kertoo Somerkoski.

Somerkosken mukaan on viitteitä siitä, että tyttösytyttelijöiden joukko olisi kasvamassa. Tehdyssä tutkimuksessa osoittautui, että murrosikään mennessä tytöt olivat lähes yhtä aktiivisia sytyttelijöitä kuin pojat. Tytöt jäävät sytyttelystä poikia harvemmin kiinni. Tytöt myös sytyttelevät erilaisin perustein.

- Heillä saattaa olla tällaisia tunneperusteluita tähän sytyttelyyn: poltetaan vaikka kynttilää kylpyammeen reunalla, poltetaan päiväkirjan sivuja ja selitetään sitä tällaisilla käytännöllisillä syillä, Somerkoski kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat