"Lapsen etu olkoon ykkössijalla!"

Suuri osa suomalaisista ei kannata eduskunnan hyväksymää homoparien sisäistä adoptiolakia, osoittaa MTV3:n nettikysely. 57,2 prosenttia vastaajista ei pidä uutta lakia hyväksyttävänä. Kyselyyn on vastannut noin 3800 henkilöä.

Lakia vastustavien yleisin kommentti on, että homoparien sisäinen adoptio on luonnotonta. Myös se yksityiskohta, että Jumala ei muutenkaan salli homoutta, saa paljon kannatusta.

"Lapset on tarkoitettu naisen ja miehen väliseen avioliittoon. Kunnioitus Sanaan tuo siunauksen Suomelle. Ja toisin päin."

Monet pitävät huolestuttavana sitä, miten lapsen koulukaverit suhtautuvat siihen, että tällä on kaksi äitiä tai isää. Lisäksi useat vastaajat uskovat adoptiolain olevan homoparien edun mukaista, mutta samalla laki unohtaa lasten oikeudet.

"Itsekkyyttä homojen puolelta! Lapsia kiusataan jo ihan tarpeeksi muutenkin, miksi lisätuskaa?"

Tosiasia, etteivät samaa sukupuolta olevat ihmiset voi lisääntyä, on monen lakia vastustavan perusteena.

"Biologinen fakta on, että kaksi naista tai kaksi miestä eivät mitenkään keskenään voi lisääntyä - vaikka toisiaan rakastaisivatkin. Edes tasa-arvon nimissä tällainen ihme ei onnistu. Jossain kohtaa pitäisi luonnon rajat tunnustaa ja niitä arvostaa."

"No herranjestas, ei kai me kivikaudella eletä."

Lakia kannattavalla 42,8 prosentilla on myös vahvat perusteet kommenteilleen. Monet pitävät homopareja yhtä hyvinä vanhempina, kuin heteroitakin.

"Siinähän se on perhe kuin muutenkin. Ei olisi reilua lapselle, jos biologisen vanhemman esim. kuollessa, hänet siirretään toiseen perheeseen vaikka perheen toinen aikuinen osapuoli olisi täysin kykenevä lasta hoitamaan."

Lakia kannattavat esittävät myös vastalauseensa niille lain vastustajille, jotka uskovat homoparien lapsista tulevan koulukiusattuja.

"Tiedättekö miksi näitä homojen lapsia kiusattaisiin koulussa? Koska kiusaajien homofobiset vanhemmat ovat pilanneet kullannuppujensa avoimen suhtautumisen maailmaan ja erilaisiin ihmisiin."

Jotkut vastaajista arvelevat, että maailmassa on paljon orpoja, joista tulisi onnellisia, kunhan vain saisivat vanhemmat.

"Maailmassa on satoja tuhansia orpolapsia, jotka eivät kaipaa muuta kuin kodin ja rakkautta. Näillä lapsilla on siihen ehdoton oikeus, eikä ole mitään väliä onko isiä tai äitejä kaksi kappaletta, kunhan ovat hyviä vanhempia."

Tärkeimpänä lakia kannattavat vastaajat pitävät sitä, että lapsella on rakastavat vanhemmat.

"Miksi ei? Ihmisiähän ne homotkin ovat. Ja kai se nyt parempi on, että on vanhempina sitten vaikka kaksi huolehtivaa miestä, kuin mies ja nainen, joita ei voisi vähempää kiinnostaa mitä lapsi tekee ja niin pois päin."

Lue myös:

    Uusimmat