Lappeenrannan teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut

Lappeenrannan teknillinen yliopisto aloittaa koko henkilökuntaansa koskevat yt-neuvottelut.

Työntekijöitä aiotaan vähentää 30-50. Vähennykset tapahtuvat ensi vuoden aikana.

Nykyään yliopistolla työskentelee noin 950 ihmistä. Yliopiston johdon mukaan toimilla halutaan tehostaa toimintaa ja parantaa kilpailukykyä.

Yliopisto laskee saavuttavansa noin kahden miljoonan euron säästöt, jos henkilökunnan määrä vähenisi 50:llä.

Yliopiston hallintojohtaja Keijo Siiskonen sanoo, että irtisanomisissa lähdetään liikkeelle siitä, että määräaikaisia työsuhteita ei ehkä uusita ja ihmisiä kannustetaan vapaaehtoisesti eläkkeelle. Yliopiston työntekijöistä 60 prosenttia työskentelee määräaikaisina.

Siiskosen mukaan mikään henkilöstöryhmä ei jää tarkastelun ulkopuolelle.

- Niin professuurit kuin tukipalvelutkin ovat mukana näissä suunnitelmissa, hän muistuttaa.

Korkeakoulu kävi läpi toissavuonna organisaatiouudistuksen, jossa siirryttiin kolmen tiedekunnan malliin aiemmasta osastojaosta. Viime keväänä pantiin alulle opinahjon uuden strategian valmistelu.

Lappeenrannan yliopistosta valmistuu diplomi-insinöörejä ja kauppatieteiden maistereita. Yliopiston vahvuuksia on erityisesti Venäjä-osaaminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat