Lapissa pakkasta viisi astetta – näin kylmää pari kertaa sadassa vuodessa

Viime yö oli Lapissa poikkeuksellisen kylmä, kun lämpötila laski paikoin lähes viiteen pakkasasteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan Lapissa on näin kylmää tähän aikaan elokuussa muutaman kerran sadassa vuodessa.

Lähes koko Lapin alueella oli pakkasta viime yönä. Ilmatieteen laitoksen mittauspisteissä kovimpia lukemia olivat Sodankylän -4,8 astetta ja Sallan -4,7 astetta. Eteläisimmät pakkaslukemat mitattiin Taivalkosken korkeudella. Myös Suomenselällä Pohjanmaalla ja maan keskiosassa lämpötilat olivat paikoin lähellä nollaa.

Viime yön kaltaiset pakkaset elokuussa eivät toistu kovin usein.

– Voidaan puhua jo poikkeuksellisista pakkasista, sillä tähän aikaan elokuussa näin kylmää on Lapissa vain muutaman kerran sadassa vuodessa, sanoo meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.

Tavallisesti tähän aikaan elokuussa vuorokauden alimmat lämpötilat ovat Lapissa 5-8 asteessa.

– Lapin viime yön pakkaslukemat vastaavat keskimäärin loka-marraskuun vaihteen vuorokauden alimpia lämpötiloja, joten kaksi kuukautta ollaan etuajassa pakkasissa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Elokuun pakkasennätys on vuodelta 1980, jolloin 26. elokuuta Sallan Naruskassa mitattiin -10,8 astetta.

Myös ensi yö on kylmä.

– Hallaa eli pakkasta maan pinnan tasolla voi olla lähes koko maassa rannikoita lukuun ottamatta. Viime yön kaltaisia pakkaslukemia tuskin kuitenkaan on tulossa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Katso alueelliset sääennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat