Lapissa kuvataan Napapiirin sankareita

Ohjaaja Dome Karukoski uskoo perisuomalaisten tarinoiden purevan ulkomaisiin elokuvakatsojiin. Karukoski kuvaa parhaillaan Lapissa seikkailukomediaa Napapiirin sankarit, jolle hän odottaa myös kansainvälistä menestystä.

- Pahimmissa tapauksissa meissä suomalaisissa asuu tämä neljän k:n koodi eli katkeria, kateellisia, kostonhimoisia, kyynisiä. Haluaisin nähdä meidät mieluummin suomalaisina yritteliäinä, positiivisina, ystävällisinä ja mielikuvituksellisina. Tavallaan näillä jätkillä matka lähtee neljästä kovasta koosta, kuvailee Karukoski.

- Kolmikko lähtee metsästämään päähenkilölle Jannelle digiboxia, ja sitä etsitään ympäri Lappia. Koko elokuva tapahtuu yhden vuorokauden aikana, sanoo näyttelijä Jasper Pääkkönen.

Elokuvan kahden miljoonan euron budjetista liki puolet tulee ulkomailta. Se kertoo kansainvälisestä kiinnostuksesta, mutta ei ohjaajan mukaan velvoita kompromisseihin.

- Mielestäni ei tarvitse lähteä myöskään niiamaan siihen suuntaan, että muutettaisiin tätä vähän saksalaiseksi tai ranskalaiseksi tai brasilialaiseksi. Tätä tarinaa tehdään edelleen kuten suomalaista juttua ja uskon, että nuo eurooppalaiset haluavat nähdä meitä hulluja, Karukoski sanoo.

Katso Hannu Alstan juttu

Lue myös:

    Uusimmat